MTV Urheilu: Ruotsin päävalmentajalta harvinaisen tylyä puhetta Leijonista – C Moren asiantuntijakin hämmästyi
Leijonat kohtaa Ruotsin MM-kisojen maanantain iltaottelussa kello 20:20 alkaen.
Mediapeli alkoi kuitenkin jo hyvissä ajoin maanantain aikana. Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam antoi kohahduttavan lausunnon MTV Urheilulle liittyen Leijonien pelitapaan.
– Meidän täytyy täyttää laidat, koska heillä ei ole syöttöpeliä. He vain pistävät kiekkoa ylös. Tulemme siis täyttämään laitoja vahvasti, Hallam väitti MTV Urheilulle.
Hallam valmentaa ensimmäistä kertaa Ruotsia MM-kisoissa. Ensikertalaisen kommentit hätkähdyttivät myöskin C Moren asiantuntija Karri Kiven.
– Voin sanoa, että kova on lausunto. Näkee, että siellä ollaan kyllä nyt tosissaan ja halutaan henkisesti horjuttaa Suomea. Kaikki on pelissä. Ihan tarkoituksen hakuinen heitto. Kuvastaa sitä, että hän haluaa todella kokeilla kaikkia tapoja horjuttaa Suomea mediapelillä jo näinkin aikaisessa vaiheessa, Kivi toteaa.
Kivi on myöskin kokenut päävalmentajana ja hän on nähnyt ja kokenut urallaan paljon, mutta jopa hänen korviinsa Hallamin kommentit ovat täysin poikkeuksellisia.
– En muista vastaavaa lausuntoa vastustajan koutsilta ihan lähivuosilta. Sen takia pysähdyin itsekin, kun en muista vastaavaa. Se on jopa SM-liigassa harvinaista pudotuspelien aikana saati MM-kisoissa, Kivi sanoo.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen