Leijonat kohtaa tänään Itävallan – tässä ovat vastustajan vaarallisimmat tähdet

Leijonat jatkaa jääkiekon MM-kisojen lohkovaihetta lauantaisella ottelulla Itävaltaa vastaan. Kiekko tippuu Tampereella jäähän kello 16.20.
Paperilla Itävallan joukkue on selkeä altavastaaja. Vastustajan riveistä löytyy kuitenkin useita vaarallisia nimiä, joita Leijonien täytyy tänään varoa.
Marco Rossi, hyökkääjä
21-vuotias Marco Rossi on maansa suurimpia kiekkolupauksia. Pienikokoinen taskuraketti pelasi tällä kaudella AHL:ssä ja iski 53 otteluun tehot 16+35=51, mutta NHL-läpimurto on yhä tekemättä. MM-kisoissa hän on kerännyt viiteen peliin neljä syöttöpistettä. Rossi on erinomainen luistelija, jonka kanssa Suomen hidasliikkeisemmillä pakeilla voi olla vaikeuksia.
Peter Schneider, hyökkääjä
Peter Schneider on tehnyt viime vuosina kovaa jälkeä monikansallisessa ICEHL-liigassa. Tällä kaudella hän iski Salzburgissa 46 otteluun tehot 16+26=42. MM-kisoissa hän on ollut Itävallan isoimpia onnistujia. 32-vuotias hyökkääjä on kerännyt viidessä ottelussa tehot 1+4=5.
Dominic Zwerger, hyökkääjä
Dominic Zwerger on yksi Itävallan menestyneimmistä pelaajista. Hän on pelannut jo kuusi kautta Sveitsin pääsarjassa HC Ambri-Piottan joukkueessa. Tällä kaudella kokenut laitahyökkääjä keräsi 52 ottelussa tehot 4+22=26.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi