MTV Urheilu: Jukka Jaloselta napakka puolustuspuhe Leijonien ykkösketjusta: ”Turnauksen parhaita”

Leijonien ykkösketjun pelaaminen on puhuttanut kuluvan kevään MM-kisoissa.
Turnauksen jokaisessa ottelussa ketjun on muodostanut kolmikko Mikko Rantanen–Sakari Manninen–Teemu Hartikainen. Monesti on turnauksen aikana noussut esiin keskusteluita, että kolmikko ei tunnu löytävän yhteistä säveltä ja se pitäisi hajottaa.
Päävalmentaja Jukka Jalonen on kuitenkin pitänyt kolmikon sinnikkäästi yhdessä. Hän antoi MTV Urheilulle napakan puolustuspuhevuoron ketjun pelaamisesta.
– Jos mietitään, että onko heillä kulkenut vai ei, niin tuo on ollut ihan tämän turnauksen parhaita ketjuja. Mikko Rantasella on tasakentällisin 35 paikkaa, joissa hän on ollut mukana. Kuudessa pelissä. En tiedä onko kellään muulla noin montaa. Ja kolme paikkaa omiin. Okei, kolme tehtyä noista, mikä on tietenkin huono juttu. Mutta keskimäärin kuusi paikkaa per peli MM-kisoissa. Se on kova juttu, Jalonen linjaa.
Tähän mennessä Rantanen on kasannut turnauksessa tehot 0+7, Manninen 3+3 ja Hartikainen 3+1.
Kuluvan kevään turnaus on ollut Leijonien osalta hieman nihkeä, kun taas viime vuoden kotikisoissa Leijonat pelasi läpi turnauksen ilman suurempia haasteita. Jalonen kuitenkin kertoo, että turnausten välillä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.
– Meidän tilastomme ovat ihan samanlaisia kuin viime vuoden kisoissa, kun lasketaan luotujen paikkojen ja annettujen paikkojen suhdetta. Ongelma on ollut se, että olemme olleet tehottomia, jos vertaa viime kevääseen. Sen lisäksi olemme päästäneet helpommin maaleja omiin. Määrällisesti kaikki on kunnossa. Meillä on vahva luotto siihen, että jossain vaiheessa tehokkuuskin napsahtaa kohdilleen, Jalonen vakuuttelee.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- AHL-pelaajatkin jäävät jalkoihin! IS: Noora Räty nauttii jättipalkkaa naisten liigassa
- Siirtopommi: Kärppien tähtihyökkääjä Ville Leskinen jättää oululaisseuran – ura jatkuu Liigassa!
- Floridalle tipahti erinomaisia suomalaisuutisia sopivasti ennen Stanley Cup -finaaleja
- Dallasin suomalaisten kausi päättyi murskatappioon – tilastot kertovat ruman tarinan
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”