Leijonat romahti ulos MM-kisoista – Emil Larmi ruoski itseään: ”Tekisin asioita toisin”

TAMPERE. Leijonien ykkösmaalivahti Emil Larmi oli tappioon päättyneen Kanada-ottelun jälkeen luonnollisesti todella pettynyt mies.
– Todella tyhjä olo on kaiken tuon jälkeen. Eihän tämä sitä ole, mitä tulimme täältä hakemaan, maalivahti aloitti.
Larmi yllätettiin ottelussa kolmesti, joista ainakin ensimmäinen olisi ollut torjuttavissa. Leijonien ykkösmaalivahti huomautti kuitenkin, ettei peli siihen ratkennut.
– Ei me loppujen lopuksi siihen kaaduttu, mutta mielellään tekisin asioita toisin. Kaveri sai hyvän kudin aikaan. Tällä kertaa se pomppi sisään, jonain toisena kertana se ei pomppisi sisään.
Larmi esiintyi MM-kisoissa kuudessa ottelussa torjuntaprosentilla 91,78. Päästettyjen maalien keskiarvo oli 1,99 ottelua kohden. Esitykset olivat ailahtelevia, eikä Leijonien maalivahti antanut itselleen hyvää arvosanaa.
– Vähän ristiriitainen fiilis. Vähän sellainen olo, etten pystynyt auttamaan joukkuetta sillä tasolla kuin olisin halunnut. En ole täysin tyytyväinen suoritukseeni, enkä lopputulemaan. Itselläni ja joukkueella olisi ollut saumoja parempaankin.
Vaikka turnaus päättyi pettymykseen, niin Larmilla on upeaa uraa vielä paljon jäljellä. 26-vuotias maalivahti uskoo, että uran parhaat ajat ovat vielä edessä.
– On aika paljon varaa mennä vielä kaikissa asioissa eteenpäin. Ei tämä vielä urani vuorenhuippu ollut.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Onko Ruotsin MM-joukkueesta syytä tehdä rikosilmoitus? IL: Näin viranomainen kommentoi
- Jesperi Kotkaniemi arvioi suomalaisjoukkuekavereitaan: ”Äreä ja joskus laiska”
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- AHL-pelaajatkin jäävät jalkoihin! IS: Noora Räty nauttii jättipalkkaa naisten liigassa
- Siirtopommi: Kärppien tähtihyökkääjä Ville Leskinen jättää oululaisseuran – ura jatkuu Liigassa!
- Floridalle tipahti erinomaisia suomalaisuutisia sopivasti ennen Stanley Cup -finaaleja
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?