Saako Kari Jalonen potkut? Näin vastaavat Tshekin kiekkovaikuttajat
Tshekin osalta MM-turnaus päättyi pettymykseen. Joukkue hävisi puolivälieräottelunsa Yhdysvaltoja vastaan ja jäi mitalipelien ulkopuolelle.
Julkisuudessa on puhuttu paljon siitä, että päävalmentaja Kari Jalonen on jo potku-uhan alla. Hänen sopimuksensa kattaisi vielä ensi vuoden, jolloin MM-kisat järjestetään Tshekissä.
Tshekkiläinen iDnes.cz-sivusto kysyi maan tunnetuimmilta kiekkovaikuttajilta, pitäisikö Jaloselle antaa vielä yksi mahdollisuus. Yksi haastateluista oli NHL-legenda Dominik Hasek.
– Jos saisin äänestää, äänestäisin hänen jäämisen puolesta. Tämä oli kahden vuoden sisällä ensimmäinen kerta, kun hänen joukkueensa todella katkesi. Muuten joukkue on suoriutunut hyvin hänen alaisuudessaan, kun ottaa huomioon käytössä olleen laadun, Hasek kommentoi.
Myös Jokerit-legenda Otakar Janecky tukee Jalosta.
– Jalosen täytyy saattaa projektinsa loppuun. Tänä vuonna homma ei toiminut, mutta se ei tarkoita, että ensi vuonna sama toistuisi. NHL:stä saattaa tulla apuvoimia, pelit pelataan Prahassa ja Ostravassa. Siitä tulee iso haaste pelaajille, Janecky tuumii.
Jalosensa tukensa antoivat myös entinen maajoukkuevalmentaja Vladimir Vujtek ja IIHF:n varapuheenjohtaja Petr Briza. Entinen päävalmentaja Vladimir Ruzicka ei puolestaan halunnut kommentoida asiaa mitenkään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!