Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
Pelicansin hopeajoukkue uudistuu ensi kaudeksi. Isoista nimistä Lukas Jasek, Iikka Kangasniemi, Teemu Eronen, Topias Vilén ja Patrik Bartosak vaihtavat maisemaa.
Pelicans saattaa kuitenkin saada kovan uuden vahvistuksen siniviivalleen. Tshekin maajoukkuepuolustaja Michal Jordanin, 32, vaimo on alkanut seuraamaan Pelicansia Instagramissa. Tyypillisesti tämä on ennakoinut tulevaa siirtoa kuten esimerkiksi Ilveksen tshekkivahti Patrik Hamrlan tapauksessa.
Päättyneellä kaudella Jordan pelasi 22 ottelua KHL-seura Amur Khabarovskissa ja keräsi niissä tehot 2+9=11. Loppukaudesta hän pelasi 19 ottelua Sveitsin pääsarjassa Rapperswilin joukkueessa ja saalisti neljä syöttöpistettä. Parhaalla KHL-kaudellaan 2019-20 Jordan iski Amurissa 40 otteluun tehot 9+11=20.
Suuri yleisö tuntee Jordanin parhaiten Tshekin maajoukkueesta. Hän on edustanut kotimaataan kuusissa MM-kisoissa ja voittanut yhden MM-pronssin.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”