Pelicansin NHL-vahvistus muistelee aikaansa rapakon takana – yksi asia löi ällikällä
Toronto Maple Leafsistä täksi kaudeksi Pelicansin Liiga-miehistön kärkipuolustajaksi hankittu Filip Kral, 23, muistelee lämmöllä viime kaudella tapahtunutta NHL-debyyttiään.
Toronton paljon puhuttu ”hullu media” teki tshekkipuolustajaan vaikutuksen – hyvässä ja pahassa.
– Minut kutsuttiin ylös siirtoikkunan sulkeutumisen aikoihin. Torontossa oli noin 50 median edustajaa seuraamassa aamujäitä ja sitä, onko ketään treidattu. Jäiden jälkeen Auston Matthewsin ja John Tavaresin ympärillä parveili 20 tyyppiä. Se on eri maailma kuin vaikkapa Anaheimissa, jossa on yksi tyyppi tekemässä haastatteluja, Kral muistelee Pelicansin kotisivuilla.
Kral paljasti samalla, mikä sai pääosin farmissa pelanneen nuorukaisen suuntaamaan Eurooppaan ja Liigaan.
– Halusin muutosta, sillä olin hieman väsynyt Pohjois-Amerikkaan. Pyörittelin mielessäni Suomea ja Ruotsia, Kral paljastaa.
– Kävin keskusteluja joidenkin suomalaisten joukkueiden kanssa. Meillä oli Tommin (Niemelä) kanssa hyvä puhelinkeskustelu. Vakuutuin siitä, miten hän välittää pelaajista ja joukkueesta. Olimme Torontossa Mikko Kokkosen kanssa läheisiä, ja kuulin häneltä organisaatiosta hyviä asioita, mikä vaikutti myös päätökseeni tulla Lahteen.
Lahti on Kralille luonnollisesti vain välipysäkki matkalla takaisin kirkkaampiin valoihin.
– Uskon, että minulla on yhä mahdollisuus saada NHL-sopimus tulevaisuudessa. Hyvä kausi Euroopassa voi auttaa palaamaan sinne aiempaa parempaan rooliin, puolustaja näkee.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”