IL: Leijonien seuraava päävalmentaja Antti Pennanen on saamassa avukseen huippunimiä
Leijonien valmennustiimiä kasataan jo kaudelle 2024-2025.
Iltalehti uutisoi, että päävalmentaja Antti Pennanen on saa apuvalmentajakseen ainakin Mikko Mannerin, joka on toiminut kyseisessä pestissä jo pitkään.
Myös sveitsiläisen SC Bernin päävalmentaja Jussi Tapola on liittymässä tiimiin, mutta asia ei ole vielä täysin varma. Muita ehdokkaita valmennustiimiin ovat muun muassa Ari-Pekka Selin, Jukka Rautakorpi ja Petri Matikainen.
Samalla myös Leijonien maalivahtivalmentaja on vaihtumassa. Kari Lehtonen on astumassa syrjään, ja tilalle on nousemassa Tapparassa tällä hetkellä työskentelevä Aki Näykki.
Leijonien general managerina jatkaa Jere Lehtinen. Myöskään joukkueenjohtaja ei vaihdu, vaan Mika Kortelainen nähdään samassa roolissa myös jatkossa.
Jukka Jaloselle kuluva kausi on puolestaan ainakin toistaiseksi viimeinen A-maajoukkueen peräsimessä.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa