Kärpät-pomo laukoo Ylelle suorat sanat NHL-vahvistuksensa sekoamisesta
Liigan torstaikierroksen puhuttanein tilanne nähtiin TPS:n ja Kärppien välisessä ottelussa oululaisten NHL-vahvistus Nick Ritchien mukiloitua jäässä maannutta TPS-tähti Markus Nurmea useita kertoja päähän.
Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski ei puolustele tähtistatuksella Liigaan saapuneen entisen NHL-ykköskierroksen varauksen otteita.
– Eihän tuollainen käyttäytyminen ole tietenkään sitä, mikä Kärppien arvoihin kuuluu. Luonnollisesti hankala tilanne kaiken kaikkiaan. Pelitilanne on sellainen, jossa sattuu ja tapahtuu, mutta en hänen käyttäytymistään halua puolustella, Myllykoski kertoo Ylelle.
Ylen haastattelema Kärppien päävalmentaja Ville Mäntymaa oli samoilla linjoilla. Asia käytiin välittömästi läpi pelaajan ja joukkueen kanssa.
– Ajatukset asiasta olivat, että vastustajaa pitää aina kunnioittaa. Liigan kurinpitoelin käsittelee asiaa, ja me hyväksymme heidän päätöksensä, Mäntymaa sanoi.
Päävalmentaja uskoo Ritchien sopeutuvan vielä Liigan systeemeihin. Kaukalon ulkopuolella kanadalainen 191-senttinen ja yli 100-kiloinen mörssäri on tehnyt Mäntymaahan positiivisen vaikutuksen.
– Hän on hypännyt joukkueen arkeen mukaan hyvin ja on todella hieno ihminen sekä mukava persoona. Hänestä ei ole mitään valittamista. Täytyy muistaa, että hän ei ole hetkeen pelannut, mutta varmasti hänestä tulee olemaan meille paljon apua, Mäntymaa uskoo.
Ritchie on pelannut Kärpissä 10 ottelua tehoin 1+4=5.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto