Leijonat aloitti EHT-turnauksen voitolla – vahva päätöserä toi pisteet kotiin
Leijonien urakka Ruotsin EHT-turnauksessa alkoi Sveitsi-ottelulla torstaina. Kamppailu päättyi lopulta Suomen 4-2-voittoon vahvan päätöserän ansiosta.
Sveitsi aloitti ottelussa maalinteon saaden todellisen salama-alun iltapuhteelleen. Thierry Bader vei Sveitsin johtoon vain puolentoista minuutin pelin jälkeen, kun Suomen puolustus menetti kiekon omalla alueellaan.
Ottelu eteni aina toisen erän puoleen väliin saakka, kunnes Suomi kampesi mukaan tulostaululle. Juha Jääskä (artikkelikuvassa) ja Arttu Hyry petasivat Eemil Erholtzin läpiajoon ja Ässien hyökkääjä taiteili kiekon rystyllä verkon perukoille.
Päätöserässä Leijonat nousi pelissä ensimmäistä kertaa johtoon. Veli-Matti Vittasmäki ja Valtteri Kemiläinen alustivat paikan Jääskälle, joka ampui kiekon yläpesään. Oliwer Kaski latasi puolestaan siniviivalaukauksellaan Suomen 3-1-johtoon Tony Sundin ja Patrik Puistolan syötöistä.
Sveitsi nousi vielä mukaan voittotaistoon, kun Marc Marchon onnistui tuomaan joukkueensa vain hetkeä myöhemmin maalin päähän. Suomi kuitenkin sammutti sveitsiläisten toivonkipinän nopeasti, kun Niko Huuhtanen suti Puistolan laukoman irtokiekon maalin edustalta sisään ja viimeisteli samalla ottelun loppulukemat.
Leijonien maalilla Emil Larmi kirjautti 26 torjuntaa. Sveitsin maalivahti Joren Van Pottelberghe torjui puolestaan 20 kiekkoa.
Suomen turnaus jatkuu lauantaina, jolloin se kohtaa Tshekin.
Voit katsoa Suomen ja Sveitsin välisen ottelun maalikoosteen alta tai täältä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”