Porilaisyleisö sekosi täysin – Ässien puolustajan uskomaton putki meni vihdoin poikki
Kuva: Liiga
Puolustaja Rami Määttä on iskenyt vihdoin ja viimein liigauransa ensimmäisen maalin.
Ässien 21-vuotias puolustaja onnistui torstaina maalinteossa toisessa erässä KalPaa vastaan.
Vaikka kyseessä oli vain kavennusosuma, niin Määttä innostui tuulettamaan maaliaan harvinaisen riehakkaasti, koska maali oli hänelle erityinen. Tätä ennen hän oli pelannut 176 liigaottelua, joissa hän oli kerännyt tehopisteet 0+24.
– Maalintekijän viimeistely, Ässät hehkutti videon yhteydessä.
Jos maalinteko on ollut vaikeaa Liigassa, niin samaa voi sanoa myös maajoukkuekomennuksista. Määttä ei onnistunut urallaan maalinteossa nuorisomaaotteluissa, jossa 34:ssa ottelussa tilille kertyi ainoastaan yksi syöttöpiste.
LUE MYÖS
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran