Tästä syystä Anton Levtchi siirtyy Ruotsiin eikä Sveitsiin – taustalla Leijonat-legenda
Ruotsalaislähteiden mukaan Anton Levtchi on tehnyt sopimuksen Luulajan kanssa ensi kaudesta. Vientiä taiturimaisella hyökkääjällä olisi varmasti ollut muissakin Euroopan huippusarjoissa.
Ruotsalaislehti NSD:n mukaan Leijonat-legenda Mika Niemisellä oli näppinsä pelissä siinä, miksi Levtchi valitsi juuri Ruotsin eikä esimerkiksi Sveitsiä.
– Hän on naimisissa veljentyttöni kanssa ja tutustuimme toisiimme jo, kun hän oli 15-vuotias. Valmensin häntä aikanaan hieman ylimärääräistä parina päivänä viikossa, kun hän oli nuorempi. Oli selvää jo alusta asti, että hänestä voisi tulla hyvä, mutta hän löi läpi aika myöhään, Nieminen taustoittaa.
– Hän puhui aluksi Sveitsistä, mutta sanoin, että hänen pitäisi siirtyä Luulajaan. Se on hyvä paikka pelata jääkiekkoa ja nautin ajastani siellä. Se, että yksi heidän apuvalmentajistaan ja monet paikallisista osaavat suomea on etu, sillä hänen ruotsinsa on sinnepäin.
Nieminen pelasi urallaan Luulajassa kolmen kauden ajan. Leijonissa hän pelasi kolmet olympialaiset ja seitsemät MM-kisat. Nieminen oli osana Suomen mestaruusjoukkuetta vuonna 1995.
LUE MYÖS
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”

- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi