Ilveksen päävalmentajan Antti Pennasen toiminnasta hävityn KalPa-puolivälieräsarjan jälkeen on vuotanut uusia tietoja.

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Pennanen ei tappion jälkeen kätellyt edes omia pelaajiaan. Hän oli käynyt pikaisesti pukukopissa, sanonut muutaman sanan ja poistunut paikalta. Pennasen käytös oli IS:n tietojen mukaan ihmetyttänyt Ilveksen pelaajia.

Osa pelaajista oli pitänyt tilannetta outona, sillä yleensä jääkiekkojoukkueissa valmentajan hyviin tapoihin kuuluu kauden päätyttyä pelaajien kätteleminen ja kiittäminen yksitellen, vaikka kausi olisikin päättynyt isoon pettymykseen.

IS:n mukaan joukkueen muut taustahenkilöt olivat käyneet kättelemässä pelaajat. Myös apuvalmentajat olivat palanneet myöhemmin pukukoppiin, mutta Pennanen ei.

– Heti pelin jälkeen olen pitänyt lyhyen puheen kopissa, jossa olen myös kiittänyt pelaajia ja johtoryhmää kuluneesta kaudesta ja panoksesta Ilvekselle, Pennanen kommentoi Ilta-Sanomien tuoreita tietoja tekstiviestitse.

Pennanen oli KalPa-pudotuspelisarjan jälkeen suuren kohun keskiössä, kun hän oli jättänyt kättelemättä KalPan joukkuetta ja valmennusta. Ottelun jälkeen Pennanen sanoi unohtaneensa asian, mutta kommentoi myöhemmin MTV Urheilulle todellisen syyn olleen häneen kohdistuneet uhkaukset.

Pennanen aloittaa ensi kaudella Leijonien uutena päävalmentajana. Hänen sopimus kattaa kaudet 2024–26 ja sisältää option kaudesta 2026–27.

LUE MYÖS: