Tässä ovat jääkiekon MM-kisojen suurimmat suosikit – Leijonat haastajan roolissa
Vuoden 2024 jääkiekon MM-kilpailut pelataan 10.-26. toukokuuta Tshekissä. Turnauksen suurimmat voittajasuosikit löytyvät tällä kertaa muualta kuin Suomesta.
Leijonat on lähtenyt viime vuosina turnauksiin yhtenä suurimmista suosikeista, mutta tällä kertaa tilanne on toinen. Suomi ei ole materiaaliltaan kärkimaiden tasolla, mutta päävalmentaja Jukka Jalosen joukkue on toki näyttänyt aiemminkin, ettei mestaruuksia ratkaista paperilla.
Tällä kertaa suurimmat suosikit ovat kuitenkin ennakkoon Ruotsi, Yhdysvallat ja Kanada.
Ruotsi
Ruotsi lähtee tänä keväänä MM-kisoihin todella kovalla joukkueella.
Tre Kronorilla on kokoonpanossaan peräti 18 NHL-pelaajaa. Laatua löytyy jokaiselle osastolle. Esimerkiksi puolustuksessa luutii sellaisia nimiä, kuten Victor Hedman, Erik Karlsson ja Rasmus Dahlin. Hyökkäykseen vaarallisuutta tuovat muun muassa Lucas Raymond ja Adrian Kempe.
Vaikka Ruotsi ei ole viime vuosina yltänyt MM-jäillä siihen kaikista kirkkaimpaan asti, niin tällä kertaa joukkueesta löytyy ainakin kaikki ainekset siihen. Kaikki riippuu siitä, miten hyvin joukkue hitsautuu yhteen kisojen aikana.
Yhdysvallat
Yhdysvallat on jääkiekon suurmaa, mutta miesten MM-kisoihin se on saapunut usein nimettömällä ja nuorella joukkueella. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toinen, sillä Yhdysvallat saa jalkeille yhden MM-kisojen parhaista – ellei parhaimman joukkueen.
Hyökkäykseen pelotetta tuovat esimerkiksi Brady Tkachuk, Johnny Gaudreau sekä huipputaitava Trevor Zegras. Puolustuksen huippunimiä ovat Zach Werenski, Luke Hughes, Jake Sanderson ja Seth Jones. Maalivahtiosastolla ykköstorjujan paikasta taistelevat Alex Nedeljkovic ja Alex Lyon.
Yhdysvallat pelaa ennakkoon helpommassa B-lohkossa, josta se marssii helposti jatkoon, mutta onko joukkueesta murtamaan MM-kirousta? Yhdysvallat on juhlinut MM-kultaa viimeksi vuonna 1960.
Kanada
Ruotsin ja Yhdysvaltojen ohella myös Kanada saapuu MM-kisoihin kovalla ryhmällä. Vaahterapaitojen joukkueessa pelaa ainoastaan NHL-pelaajia, mikä kertoo jo omaa kieltään sen tasosta.
Kanadan ehdottomasti kiinnostavin pelaaja on Connor Bedard, joka pelasi upean tulokaskauden NHL:ssä. Puolustukseen kokoa tuovat lähes kaksimetriset Owen Power ja Colton Parayko.
Vaahterapaitojen kohdalla maalivahtiosasto herättää hieman kysymyksiä. Ykkösmaalivahti Jordan Binnington on parhaimmillaan loistava torjuja, mutta ailahteleva sellainen. Kirittäjät Joel Hofer ja Nico Daws ovat niin ikään kysymysmerkkejä.
Kanada joutuu heti alkulohkovaiheessa kovaan testiin Suomen, Tshekin ja Sveitsin kanssa. Mikäli kyseisistä otteluista irtoaa pisteitä, niin reitti voi helpottua kohti mitalipelejä.
Mestarisuosikkien suurimmat haastajat: Suomi, Tshekki ja Sveitsi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- SM-finalistit kohtasivat jännitysnäytelmässä – Raimo Helmisen SaiPa pelotteli KalPaa
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä