Tiesitkö? Kokenut Liiga-tähti uhosi vuosi sitten palaavansa Leijoniin – unelma kävi toteen
Leijonien joukkueeseen tämän kevään MM-kisoissa kuuluu kolme edellistä kautta Jukureita edustanut Pekka Jormakka. Hän teki tällä kaudella paluun maajoukkueeseen kuuden vuoden tauon jälkeen.
Jormakka, 33, on pelannut aiemmalla urallaan kahdet MM-kisat, vuosina 2014 ja 2018. Hän on MM-hopeamitalisti keväältä 2014. Vuoden 2018 MM-turnauksen jälkeen Jormakkaa ei enää nähty maajoukkueessa ennen tätä kautta.
Viime kevään MM-turnauksen aikaan Jormakka oli mukana silloisen C Moren oheisohjelmassa nimeltään Mestareiden pöytä. Hän kertoi tuolloin lopettaneensa maajoukkueuransa vuoteen 2018.
– Kun koronavuosi tuli, niin olin pelannut viisi vuotta KHL:ssä. Tuli ehkä pieni väsy, että jaksaako tätä. Matkustaminen rupesi aika paljon tökkimään. Sain sitten kuitenkin diilin Novosibirskiin marraskuussa. En ollut treenannut sitten yhtään. Sieltä kenkää ja sitten Saksaan. Siellä taas palasi innostuminen jääkiekkoon ja harjoitteluun. Mentiin finaaleihin ja Wolfsburgissa oli ihan hyvä ryhmä, Jormakka kertoi vuosi sitten.
KHL:ssä ja Saksassa vietetyn ajan jälkeen Jormakka palasi Liigaan, jossa hänen uransa nousi jälleen uuteen kukoistukseen.
– Nyt on taas sellainen uudelleentuleminen. Kolmas kausi lähtee Mikkelissä ja jääkiekko maistuu todella hyvälle, harjoittelu maistuu todella hyvälle. Nyt on ihan selvä plääni, mihin ollaan matkalla.
Jormakka oli pelannut tuolloin toisen kautensa Jukureissa. Hän viimeisteli silloin 49 otteluun tehopisteet 16+13=29.
– Kun 2018 kisat oli ohi, päätin, että annan nuoremmille tilaa ja lopetan maajoukkueuran. Vähän tällä tyylillä. Olin itsekin ihan nuori silloin vielä, hulivili ja tyhmä. Comeback on tulossa. Takaisin Leijona-paitaan, Jormakka latasi.
Viime kaudella Jormakka pelasi pisteiden valossa uransa parhaan kauden Liigassa, kun 54 otteluun syntyivät tehopisteet 19+20=39. Tämän myötä Jormakan tavoite myös täyttyi, nimittäin hän palasi Leijoniin helmikuussa Ruotsin EHT-turnauksessa. Keväällä hän liittyi mukaan MM-leiriryhmään ja selvitti lopulta tiensä MM-joukkueeseen, vajaa vuosi myöhemmin sen jälkeen, kun hän oli kertonut julkisesti tavoittelevansa tosissaan paluuta maajoukkueeseen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!