Leijonien MM-kultavahti lopettaa uransa!

Leijonissa MM-kultaa keväällä 2011 voittanut maalivahti Niko Hovinen, 36, lopettaa mittavan pelaajauransa. Mies kertoo asiasta Instagram-tilillään.
Hovinen pelasi urallaan Liigassa komeat 336 runkosarjaottelua seitsemän eri joukkueen riveissä. Kaksimetrinen Jokerien kasvatti pelasi päättyneellä kaudella HIFK:ssa 22 ottelua torjuntaprosentilla 92,0. Pudotuspeleissä kokeneen vahdin torjuntaprosentti oli viidessä ottelussa huima 94,1.
– Nopeasti meni 27 vuotta. Kiitos kaikille pelikavereille, valmentajille, huoltajille ja seurajohtajille kenen kanssa olen saanut tehdä töitä vuosien varrella, Hovinen kirjoittaa Instagramissa.
– Kiitos myös kaikille lääkäreille, fysioterapeuteille ja hoitohenkilöille. Jonkin verran olette joutunut parsimaan mua kasaan vuosien varrella, hän jatkoi.
Hovinen pelasi urallaan myös KHL:ssä, AHL:ssä, Itävallassa, Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä. Hän voitti urallaan myös Liigan mestaruuden Tapparan paidassa keväällä 2023 sekä monikansallisen EBEL-sarjan mestaruuden vuonna 2015.
Maajoukkueessa Hovinen oli voittamassa MM-kultaa keväällä 2011. Hän oli Leijonien kolmosvahti turnauksessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty