Vau! SaiPa jysäytti kolme uutta hankintaa – vahvistuu Suomen mestarilla ja AHL-tykillä
SaiPa on julkistanut kolme uutta sopimusta. Joukkueen hyökkäykseen liittyvät veljekset Ville Petman, 24, ja Mikko Petman, 23. Isoveljen sopimus on yksivuotinen, pikkuveljen sopimus on elokuun loppuun kestävä tryout, jonka jälkeen SaiPalla on optio vuokrata pelaaja loppukaudeksi JYPistä itselleen.
Ville Petman on pelannut kaksi viime kautta AHL:ssä Coachella Valley Firebirdsin riveissä. Päättyneellä kaudella hän keräsi 55 ottelussa tehot 2+10=12. Parhaalla Liiga-kaudellaan hän nakutti SaiPan riveissä 15 maalia ja 39 tehopistettä.
– Ville on erinomainen profiilipelaaja, jolle takuulla edeltävät kaksi kautta ovat tuoneet valtavasti lisää. Hän tulee omalla esimerkillään auttamaan joukkuetta isossa roolissa. Upeaa saada oman kylän poika takaisin SaiPa-paitaan, kommentoi SaiPan urheilujohtaja Harri Aho.
Mikko Petman on puolestaan pelannut kaksi viime kautta JYPissä. Päättyneellä kaudella hän keräsi 53 ottelussa tehot 5+3=8.
Petmanien lisäksi SaiPa kertoi myös värvänneensä pakistoonsa Mikko Kousan, 36. Päättyneellä kaudella Kousa pelasi Slovakian pääsarjassa ja iski 11 ottelussa tehot 1+3=4. Pudotuspeleissä hän puolestaan nakutti 21 matsiin tehot 1+11=12.
– Mikko on taitava, kiekollinen puolustaja, viime kevään Slovakian mestari ja erittäin hyvä ylivoimapelaaja. Hän osoitti kiinnostusta SaiPaa ja Liigaan paluuta kohtaan – todella hienoa nähdä, että Mikko halusi tulla meille SaiPaan. Pitkä ura takana ja hän tuo varmasti paljon kokemusta joukkueeseen, Aho kommentoi.
Aiemmalla Liiga-urallaan Kousa on edustanut Liigassa myös Pelicansia, HIFK:ta, Jokereita ja Lukkoa. Suomen mestaruuden Kousa voitti HIFK:n paidassa keväällä 2011.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lähde: Maajoukkuejärkäle palaa Liigaan – tässä uusi seura
- Aleksi Saarela löytämässä maalivireen TPS:ssä – Liigassa yksi iso ero Sveitsin sarjaan
- Jerry Turkulainen: ensi kauden seura selvillä
- Mikael Granlund koki jälleen takaiskun – katosi kokoonpanosta viime hetkellä
- HIFK-fanit aiheuttivat tulipalon Oulussa
- Tässä on Markus Nurmen ensi kauden osoite!
- Ei ole totta! Suomalaisten loukkaantumisaalto sai jatkoa NHL:ssä
- Veli-Matti Savinainen: suorat sanat Leijonista
- Kilpailuvirasto jyrähti Liiga-pomon lausunnosta!
- Leijonat-puolustaja Santtu Kinnunen: ensi kauden seura selvillä
- Olli Jokisen HIFK:lle isoja vahvistuksia!
- Veli-Matti Savinainen: suorat sanat Leijonista
- IL: Liigassa jytisee – tämä sarjamalli menossa läpi!
- Pasi Nurminen: yllätyspaluu Liiga-pestiin!
- HIFK-fanit aiheuttivat tulipalon Oulussa
- Tässä on Markus Nurmen ensi kauden osoite!
- Leijonat-puolustaja Santtu Kinnunen: ensi kauden seura selvillä
- Kaapo Kakko: karu uutinen
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!