TPS sopimukseen isokokoisen maajoukkuepelaajan kanssa: ”Ikävä pelaaja kohdata”
TPS on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen tanskalaispuolustaja Oliver Lauridsenin kanssa.
Lauridsen, 35, siirtyi TPS:ään viime kaudeksi Ruotsista. Hän pelasi viime kaudella Liigassa 57 runkosarjaottelua tehopistein 3+6 sekä kahdeksan pudotuspeliä pistein 1+0.
– Vuosi lisää TPS:ssä tuntuu uskomattoman hyvältä. Minä ja perheeni viihdymme erittäin hyvin Turussa. Meillä oli melko vaihteleva kausi viime vuonna. Loppua kohden ja pudotuspeleissä näytimme mielestäni, miten laadukas joukkue pystymme olemaan. Siksi odotan innolla ja positiivisin mielin tulevaa kautta. Viime kauden päätöksen jälkeen olen nälkäinen aloittamaan uudelleen ja rakentamaan joukkuetta eteenpäin. Olemme luoneet perustan ja tiedämme, kuinka hyviä voimme olla – se on tärkeää, Lauridsen sanoo TPS:n tiedotteessa.
Myös TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio on innoissaan Lauridsenin jatkosopimuksesta.
– Todella esimerkillinen tyyppi kaikin puolin ja jäällä erilainen pelaaja – ja niitäkin pitää olla. Sellainen joukkue ei voita minun mielestä, missä kaikki ovat samanlaisia pelaajia – sellainen joukkue harvoin voittaa. Maailmassa on paljon isoja pakkeja, jotka eivät ole ilkeitä vaan nallekarhuja. Hän ei ole sellainen, vaan laittaa kroppaa likoon, blokkaa valtavan määrän kiekkoja ja voittaa kaksinkamppailuja. Hän on sellainen ikävä pelaaja kohdata. Ollaan enemmän kuin iloisia, että hän on meidän paidassa eikä muualla, Kallio kiteyttää.
Isokokoinen (197cm / 108kg) Lauridsen on pelannut myös Jokereissa KHL:ää kausina 2016-2020. Tanskan maajoukkuepaidassa Lauridsen on pelannut 11 kertaa MM-kisoissa sekä kerran olympialaisissa.
LUE MYÖS
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
