Sopimus purettu! Konkaripuolustaja lähtee KooKoosta
KooKoo tiedottaa purkaneensa puolustaja Joonas Lehtivuoren tätä kautta koskevan pelaajasopimuksen.
Lehtivuori, 36, siirtyi KooKoon riveihin viime kaudeksi ja toimi myös joukkueen varakapteenina. Hän kirjasi 36 otteluun tehopisteet 4+11=15. Lehtivuoren riesana ovat viime aikoina olleet loukkaantumiset, minkä vuoksi hän on ollut sivussa peleistä viime helmikuusta lähtien.
– Molempien osapuolien harkinnan jälkeen olemme päätyneet sopimaan sopimuksen päättämisestä. Meille on tärkeää päästä katsomaan eteenpäin ja toivotamme Joonakselle kaikkea hyvää tulevaisuuteen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Haluan kiittää KooKoota ja KooKoo-yhteisöä menneestä kaudesta ja kaikesta yhdessä koetusta. Olen saanut seuralta tukea ja ymmärrystä omassa tilanteessani ja olen siitä kiitollinen. Toivon joukkueelle menestystä kauteen, Lehtivuori päättää.
Liigassa Lehtivuori on edustanut aiemmin Ilvestä, KalPaa ja HPK:ta. Lisäksi mies on pelannut kaksi kautta AHL:ssä, neljä kautta Ruotsissa ja viisi kautta Saksassa. Lehtivuori on voittanut urallaan Saksan mestaruuden kertaalleen.
Lehtivuori on nähty Leijonien paidassa EHT-turnauksissa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle

- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Tuore suomalainen NHL-varaus löysi uuden joukkueen Pohjois-Amerikasta