I-P: Sport saattaa päätyä kovaan ratkaisuun – myydäänkö tähtipelaaja Atro Leppänen? ”Ei tule helppo perjantai”

Liigaseura Vaasan Sport tiedotti tiistaina, että organisaation taloustilanne on kohentunut.
Sport oli pahassa kassakriisissä, mutta 1,8 miljoonan euron pitkäaikaiset lainat on nyt saatu soviteltua. Vuonna 2024 aloitettu osakeanti on myös saatu täyteen ja seura on saanut lisärahoitusta.
Vaasan Sport Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ismo Aukee kommentoi kuitenkin Ilkka-Pohjalaiselle, että vaikka taloudellisesti Sportin asema on parempi, ”pääoman tarve on yhä huutava”.
Taustayhtiön hallitus kokoontuu keskustelemaan lisäratkaisuista perjantaina. Seura kohtaa Aukeen mukaan helmikuussa 200 000-230 000 euron kassavajeen, joka on jotenkin paikattava.
Aukee väläyttää Ilkka-Pohjalaisen jutussa erittäin kipeää ratkaisua: Atro Leppänen saatetaan joutua myymään.
– Hallituksessa ei ole ketään, joka haluaisi kaupata Leppäsen, mutta karu tosiasia on, että osakeyhtiö tarvitsee rahaa. Tämä on iso ja arka asia. Ei tule helppo perjantai, Aukee sanoi.
Leppäsen myyminen olisi valtava isku niin joukkueelle pelillisesti kuin faneillekin. Tähtipelaaja on ennätystahdissa, sillä puolustajana pelaava 26-vuotias Leppänen on kahden pisteen päässä Pekka Rautakallion kaikkien aikojen pakkien piste-ennätyksestä.
Leppänen on tehnyt tällä kaudella 47 otteluun tehot 26+35=51.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- JYPiltä lähtöpassit kolmelle ulkomaalaisvahvistukselle
- Rikard Grönborgilta katkeraa tekstiä tuomareista: ”Se teki tänään eron”
- Liigassa huippujännittävä pudotuspelikierros – yksi seura lensi kesälomalle
- Sportin ruotsalaisvahvistus paljastaa: ensi kaudeksi osoite vaihtuu
- Urheilucast: Veli-Matti Savinainen sai poskettoman yllätystarjouksen – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: HIFK ja Tappara taistelevat suomalaisesta supervahvistuksesta – Ilveksen tarjous jäi vaisuksi
- Rasmus Ristolaisesta karu tieto
- KooKoolle takaisku: ulkomaalaisvahvistus pelikieltoon
- Viimein! Suomalaisen NHL-hyökkääjän yli kuukauden katsomokomennus päätökseen
- IS: Kärpistä potkittu Ville Mäntymaa saamassa nopeasti uuden pestin Liigasta?
- Urheilucast: Veli-Matti Savinainen sai poskettoman yllätystarjouksen – ”Nyt hatusta kiinni”
- AL: Pelicansin pistelinko loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: HIFK ja Tappara taistelevat suomalaisesta supervahvistuksesta – Ilveksen tarjous jäi vaisuksi
- SK: Kärpät vahvistuu ensi kaudeksi todellisella supertähdellä
- SK: Tapparan ykkösvahti lähtee – siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IS: Kärpistä potkittu Ville Mäntymaa saamassa nopeasti uuden pestin Liigasta?
- AL: Ilves kaappasi toisen Liiga-seuran maalitykin!
- MTV: Jokerit joutuu pois Nordikselta – uusi areena selvillä
- Mikä Liiga-areena on paras? Entä mistä löytyy paras tunnelma? Näin pelaajat vastasivat
- Ruben Rafkinin seura vaihtuu