Leijonien valmennukselle kovaa kritiikkiä Ruudun studiossa: ”Suomi oli ainoa”
Suomi on 4 Nations Face-Off -turnauksessa tosipaikan edessä Ruotsia vastaan. Leijonat hävisi avausottelussa Yhdysvalloille murheellisesti 1-6, joten Ruotsi-peli on Suomelle pakkovoiton paikka.
Yksi puhuttanut asia turnauksen alla ja sen alussa on ollut päävalmentaja Antti Pennasen päätös jättää osa harjoitusajasta käyttämättä.
Jo kauan ennen turnausta tiedettiin, että valmentaja ja pelaajat ovat toisilleen jokseenkin vieraita, pelaajat eivät ole toistensa kanssa juuri pelanneet ja yhteisiä harjoituksia on todella vähän.
Jo ennen murskatappioon päättynyttä avausottelua Suomen valmennusjohto teki harjoituksista vapaaehtoiset. Kevennyksiä harjoitteluun on tehty sen jälkeenkin.
– Eilenhän [torstaina] oli välipäivä, ettei pelattu. Kaikki neljä joukkuetta treenasivat. Suomi oli ainoa joukkue, joka ei tehnyt ketjukoostumuksia ja treenannut ketjuilla tai edes ylivoimaa, Mikko Lehtonen sanoi Ruudun studiossa.
– Kaikki muut joukkueet käyttivät tämän ajan. Esimerkiksi Kanada muutti ketjuja ja harjoitteli, ja ylivoimaa on harjoiteltu. Suomi valitsi toisen näköisen tien.
Studioisäntä Heikki Paasonen kysyi, miksi Pennanen tekee asioita eri tavalla kuin muiden maiden päävalmentajat.
– Tietenkin voi olla loukkaantumisia ja onko kokeneiden jätkien kanssa puhuttu, että otetaan huilia. Mutta tässä on kolme tai neljä jääharjoitusta mahdollista pitää koko turnauksen aikana. Se aika kannattaa kyllä käyttää hyväksi, etenkin kun ketjukokoonpanoja on muutettu, Lehtonen sanoi kriittiseen sävyyn.
– Kyllä me esimerkiksi ylivoimaan tarvitsemme toistoja. Itse olisin käyttänyt jääharjoitukset hyväksi.
Jussi Jokinen oli huomattavasti Lehtosta ymmärtäväisempi.
– Suomella pelit torstaina, lauantaina, maanantaina. Tässä ollaan kahdeksan päivää peräkkäin jäällä. Mielestäni oli ihan ok pitää [viime] maanantain harjoitukset vapaaehtoisina, Jokinen sanoi.
– Suomen valmennus mietti, tuleeko tänään ollenkaan jäälle, kun on päiväpeli. Ruotsilla oli vähän pidempi palautumisaika. Ymmärrän kyllä, miten Pennanen on nähnyt tämän asian.
Kritiikkiä myös mediakäyttäytymisestä
Studiossa puhuttiin kriittisen otteen kautta myös Pennasen ja yleisemmin ottaen suomalaisten valmentajien mediakäyttäytymisestä.
– Meillähän usein valmennus katsotaan taktisen puolen kautta, osaako viisikon rytmittää ja näin. Olen maailmalla itsekin pelannut, ja siellä päävalmentajalta vaaditaan sellaista johtajuutta ja karismaa. Miten liidaa ei pelkästään joukkuetta vaan koko organisaatiota, Lehtonen sanoi.
– Jos esimerkiksi katsoo, miten Kanadan päävalmentaja Jon Cooper hoitaa lehdistötilaisuuden, kaikki ovat hiljaa kun hän puhuu ja hän puhuu hienosti vertauskuvilla. Päävalmentaja on keulakuva koko organisaatiolle. Siellä ajatellaan hyvin eri tavalla.
– Meillä Suomessa valmennus käsitetään vain taktisena asiana, kun Pohjois-Amerikassa ja monessa muussa se on isompi kokonaisuus.
Jälleen Jokinen oli enempi suomalaisten valmentajien puolella.
– Pennanen ajattelee pelistä tosi samalla tavalla kuin Jukka [Jalonen]. Hän on myös hyvä keskustelemaan pelaajien kanssa. Sai pelaajilta tosi hyvän vastaanoton siitä.
– Pohjois-Amerikan valmentajat ovat erilaisia. He ovat hyviä esiintymään, mutta loppujen lopuksi tämä on tulosurheilua. Se on ihan sama kuinka hyvin esiinnyt, kun se määrää, mitä kaukalossa tapahtuu.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?