IS: Jukka Jaloselta varoitus – onko Suomi menettänyt etunsa?
Leijonien entinen menestysvalmentaja Jukka Jalonen oli Pohjois-Amerikassa seuraamassa Suomen maajoukkueen edesottamuksia 4 Nations Face-Offissa.
Jalonen oli Ilta-Sanomien haastattelussa, jossa hän kertoi tekemistään pelillisistä havainnoista. Yksi liittyi Leijonien kilpailuetuun maajoukkuepeleissä.
Jalosen mukaan Suomi ei saa enää kurinalaisesta puolustuspelaamisesta kilpailuetua, sillä muutkin huippumaat hoitavat sen nykyään kunnialla.
– Hyökkäyspeliä on pakko parantaa, Jalonen sanoi IS:lle.
– Hyökkäyspeliin toki liittyy puolustaminen. Suomi esimerkiksi teki avausmaalin Kanadaa vastaan tiiviin ja rohkean karvauspelin ansiosta. Loi riistosta nopean maalipaikan, Jalonen jatkoi.
Jalonen myös kertoi näkemyksiään siitä, mitä suomalaisessa jääkiekossa on nyt kehitettävä.
– Jos luisteluvoima ei ole kohdallaan, kansainvälisissä peleissä ei yksinkertaisesti pärjää.
– Lisäksi maalintekoon liittyviä asioita, käden taitoja, laukomista, maalineduspelaamista ja ohjaamista täytyy harjoitella vielä voimakkaammin, Jalonen analysoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!