Ismo Lehkonen: 4 Nations jätti ison kysymysmerkin – ”Nyt ei oikeastaan saatu mitään vastauksia”
Jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkoselle Leijonien osalta alkusarjaan päättynyt 4 Nations Face-Off -turnaus jätti enemmän kysymyksiä kuin mitä se antoi vastauksia liittyen vuoden päästä pelattavaan olympiaturnaukseen.
Lehkonen harmittelee varsinkin sitä, ettei toimivia ketjukoostumuksia löytynyt ensi vuoden olympialaisia silmällä pitäen.
– Nyt ei oikeastaan saatu mitään vastauksia ketjujen osalta. Kuka sopii yhteen kenenkin kanssa ja millä tavalla? Pelaajillekin jäi sisimmässään kysymysmerkkejä ihan älyttömästi, Lehkonen aloittaa perkuunsa Kalju Corner -podcastissa.
– Ja sitten se, että mitkä ne vastuualueet on? Annetaan sadan miljoonan tasoitus palkkakatossa. Pitäisikö ja kannattaisiko kuitenkin vähän roolittaa? Siellä on kuitenkin kaksi shadow-kenttää ja kaksi kenttää, kenellä on oikeasti tulosvastuu, mutta silti pitäisi pystyä puolustamaan, Lehkonen listaa.
”Ika” olisi kaivannut Leijonien valmennusjohdolta selkeää kahtiajakoa sen suhteen, miltä ketjuilta odotetaan tulosta hyökkäyssuuntaan.
– Nyt kävi vähän sillä tavalla, että toivotaan kaikkien tekevän tulosta. Barkovin ja Ahon kenttien piti tehdä tulosta, mutta lähtökohtaisesti nekin lähti pelaamaan koko ajan nolla-nollaa ja toivottiin, että joukkueena tehtäisiin 1-2 maalia.
– Julkisesti piti olla tuloskentän äijiä, mutta sitten mentiinkin neljällä ketjulla. Sen takia tuo turnaus jätti mahdottomasti kysymysmerkkejä: Ketkä kantaa mitäkin vastuuta? Valmennusjohdolla on iso työmaa perata tuo turnaus läpi, Lehkonen lyö painetta Antti Pennasen johtaman valmennuksen suuntaan.
Turnauksen finaali huipentuu varhain perjantaiaamuyönä pelattavaan finaaliin, jossa kohtaavat Kanada ja Yhdysvallat. Ottelusta odotetaan yhtä viime vuosikymmenen tasokkaimmista jääkiekko-otteluista.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä
- IS: Olli Jokiselta iso paljastus HIFK:n ikuisuusongelmasta: ”Syitä löytyi”
- Nyt se on varmaa: Ketterän kohtalolle sinetti!
- Kiekko-Espoo: iso sopimusuutinen!
- Vain 47 NHL-ottelun suomalainen sai kahdeksan vuoden jättidiilin – nyt GM paljastaa miksi

- Liiga-seuralle uusi kapteeni – yllättävä valinta teki historiaa
- Nyt se on varmaa: Ketterän kohtalolle sinetti!