Tappara vaihtaa ykkösmaalivahtiaan – TPS:n supertähdestä surkeita uutisia
Hallitseva mestari Tappara sekä TPS lähtevät tiistaina alkaviin Liigan neljännesvälierisarjoihinsa ilman tärkeitä tähtinimiään.
Ykkösmaalivahtiaan runkosarjan lopulla vaihtanut Tappara joutuu ottelusarjaan Kiekko-Espoota vastaan ilman yhtä tärkeimistä pelaajista, kun kuusi Suomen mestaruutta urallaan voittaneen hyökkääjä Veli-Matti Savinaisen nimi löytyy yhä loukkaantuneiden listalta.
Savinainen on tullut urallaan tunnetuksi varsinkin äärimmäisen hyvänä pudotuspeli- ja maalineduspelaajana.
Tapparan maalilla Espoossa sarjan aloittaa joukkueeseen kesken kauden hankittu Filip Lindberg, joka on syrjäyttänyt Juha Metsolan ykkösmaalivahdin paikalta.
TPS:n kultakypärä ja kauden ylivoimaisesti paras pelaaja Max Lindroth ei puolestaan ole mukana kokoonpanossa avauspelissä SaiPaa vastaan. Ruotsalaispuolustajan puuttuminen jättää jättimäisen aukon varsinkin turkulaisten ylivoimapelaamiseen, jonka onnistuminen on ollut tällä kaudella pitkälti Lindrothin varassa.
Lindroth teki 54 runkosarjapelissä 52 (23+29) tehopistettä.
Neljännesvälieräsarjat käynnistyvä kaikilla neljällä paikkakunnalla tiistaina kello 18.30.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Peltonen lähtee – tilalle huippunimi
- HIFK-kiinnitti Liiga-kiertolaisen – ”Heti isossa roolissa”
- Urheilucast: HIFK teki päätöksensä – tässä uusi GM!
- Pikkuleijonien joukkue MM-kisoihin julki – mukana viime hetken huippuvahvistus
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigasta tuttu maajoukkuevahti vahvistaa: ura päättyy!
- Suomen olympiamitalisti: ura ohi – kertoi syyn IL:lle
- Pikkuleijonille kylmää kyytiä MM-kenraalissa – näin päävalmentaja kommentoi
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- Urheilucast: Leijonien kultavahti ”erittäin lähellä” paluuta Liigaan – tässä tuleva seura
- IL: Jokerit kokemassa jättimäisen takaiskun?
- Liiga-mestari paljasti itkien: lähtö tuli – huhutaan Kärppiin!
- Leijonien MM-leiriryhmään kolme NHL-vahvistusta!
- Lukon hyökkääjätaituria huhuttiin Ässiin – uusi seura ilmestyi apajille!
- Jokereihin huhuttu Olli Juolevi yhdistettiin nyt uuteen seuraan!
- SS: KalPalle iso menetys – mestaripuolustaja lähtee!
- Kärpät: huippukaappaus toisesta Liiga-seurasta!
- Tähtihyökkääjä pelikieltoon – KooKoolle kovat rangaistukset
- JYP-hyökkääjän sopimus purettiin – toimittaja: uusi osoite löytyi Liigasta!