Näin Venäjällä reagoitiin yllätysuutiseen maaotteluista

Vladimir Putinin ehdotus Donald Trumpille maiden välisistä jääkiekko-otteluista on otettu odotetusti ilolla vastaan itänaapurissa.
Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtaja Vladislav Tretjak kommentoi ajatusta Venäjän uutistoimisto Tassille.
− Tällaiset ottelut voivat toimia jäänmurtajina maidemme välisissä suhteissa. Sellainen auttaa ymmärtämään toista, Tretjak sanoi.
Tämä juuri lienee yksi Putinin päämääristä: Venäjän ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden lämmittely entisestään.
− Olisi upeaa, jos KHL- ja NHL-pelaajat pääsisivät kohtaamaan toisensa ja ennen kaikkea kantamaan maajoukkuepaitoja ja kansallisia värejä, Tretjak jatkoi.
Venäjä on suljettu IIHF:n maaotteluiden ulkopuolelle keväästä 2022 lähtien, kun maa aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. IIHF teki hiljattain päätöksen, ettei Venäjää oteta mukaan vuoden 2026 MM-kisoihin.
NHL:n järjestämiin turnauksiin ei kuitenkaan ole varsinaista estettä, jos liiga haluaa pelejä KHL:n kanssa organisoida. Venäläispelaajat ovat saaneet kiekkoilla sodan aikanakin NHL-jäillä.
− Olisi hienoa, jos näitä pelejä voitaisiin järjestää sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa, Tretjak kommentoi.
Myös Venäjän kiekkotähti Jevgeni Malkin otti uutisen ilolla vastaan venäläisen Match TV:n mukaan.
− Tämä on erittäin hyvä uutinen, sillä meidän pitäisi päästä pelaamaan kansainvälisiä otteluita. Uskon, että Venäjän maajoukkue pääsee ensi vuoden olympialaisiin ja World Cupiin 2028.
Viime aikoina myös esimerkiksi jalkapallossa Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on väläytellyt Venäjän mahdollista paluuta. Putinin hallinto käyttää urheilua politiikkansa jatkeena, joten mahdollinen ratkaisu päästää Venäjä takaisin urheilemaan herättäisi luultavasti laajaa vastustusta muissa maissa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi