Mikko Rantanen teki sen taas – uskomaton NHL-ennätys!

Mikko Rantanen on yltynyt historialliseen vireeseen NHL:n pudotuspeleissä. Dallas Starsin suomalaistähti mätti nyt jo toisessa peräkkäisessä ottelussa hattutempun.
Stars nousi viime yönä Rantasen toisessa erässä tehdyn hattutempun avulla 0-1-tappiolta 3-2-voittoon runkosarjavoittaja Winnipeg Jetsiä vastaan. Avalanche johtaa nyt toisen kierroksen pudotuspelisarjaa 1-0.
Rantasen maalitehtailu pudotuspeleissä on ollut ennennäkemätöntä. Hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään samoissa pudotuspeleissä hattutemput yksittäisen erän aikana.
Tämän lisäksi vain kaksi pelaajaa oli tehnyt ennen Rantasta hattutemput peräkkäisissä pudotuspeliottelussa: Jari Kurri (1985) ja Doug Bentley (1944).
Rantanen teki myös uuden pudotuspeliennätyksen, sillä hän on ollut alustamassa Starsin edellistä 12 osumaa. Aiempaa ennätystä piti hallussaan Pittsburgh Penguinsin Mario Lemieux, joka oli vuonna 1992 mukana yhdeksässä peräkkäisessä maalissa.
Rantanen johtaa pudotuspelien pistepörssiä kahdeksan pelin jälkeen ylivoimaisesti tehoilla 8+7=15.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen latasi kovan mielipiteen Leijonat-kapteeni Mikko Lehtosesta
- Näin Leijonat-leiristä hehkutetaan hirmutehot mättänyttä Teuvo Teräväistä: ”Älykäs ja viisas”
- Näkökulma: No nyt Leijonat tarjoili sirkushuveja kansalle!
- Teuvo Teräväinen nauratti mediaa hirmuottelun jälkeen: ”Lopussa olisi ollut vielä…”
- Leijonille uusi vahvistus MM-kisoihin!
- Leijonat kylvetti Sloveniaa MM-kisoissa – Teuvo Teräväiselle jättimäiset tehot
- Leijonien NHL-vahvistus latoi hattutempun MM-kisoissa – myös tutkapari kovassa pistevireessä
- KooKoo hankki tutun hyökkääjän SaiPasta: ”Tuo isosti johtajuutta”
- Kärpät vahvistuu kahdella tuoreella Suomen mestarilla – mukana maalitykki!
- Leijonat leimasi uuden kisapassin – tässä kentälliset Slovenia-otteluun
- Leijoniin uusi vahvistus kesken MM-kisojen? Näin Antti Pennanen kommentoi
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- SaiPa vahvistuu: Haaviin Jokereissa kovia tehoja takonut lupaus sekä JYP-hyökkääjä
- KalPan tehomies lähtee!
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnonin vakavaksi
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Ruotsin ex-maajoukkuepelaaja haukkui Suomen maanrakoon – Leijonat-puolustajalta viileä vastaus
- Leijonat-hyökkääjältä kovaa tekstiä Ruotsi-tappion jälkeen: ”Pelin voi laittaa minun piikkiini”
- Jokereilta jättiuutinen: Haaviin Tapparan hyökkääjä ja tuore Liiga-mestari!