Eeli Tolvanen hehkuttaa Leijonat-faneja: ”Villi meininki”
TUKHOLMA. Eeli Tolvanen nousi kahdella maalillaan Suomen sankariksi 4-3 jatkoaikavoitossa Ranskasta. Ottelussa mentiin Gallian Kukkojen 3-1 johdossa vielä puolitoista minuuttia ennen johtoa, kunnes Tolvanen ja Suomen ykköstähdet laittoivat uuden vaihteen silmään.
Ottelun jälkeen Tolvanen oli helpottunut voitosta.
– Tärkeä, iso voitto meille. Jaksettiin painaa sitä peliä. Paljonhan meillä oli paikkoja, ja ehkä se olisi jo aikaisemmin pitänyt tehdä ne maalit. Päästettiin vastustaja kahden maalin johtoon, mutta kyllä se kertoo joukkueesta, että jaksettiin painaa ja tehdä töitä. Tiedettiin, että kun vaan jatketaan, niin kyllä ne pomput sieltä tulee, Tolvanen kommentoi.
Henkisesti ottelu ei ollut helpoimmasta päästä.
– On se vaikeaa, kun kaverin veskari pelaa tuollaisen pelin, niin kuin tänään pelasi ja keräsi 50 torjuntaa. Meillä oli tyhjää maalia ja en tiedä, oliko Puistolan maali vai ei. Vaihtoaitiosta näytti, että saattoi mennä. Tuomari sanoi, että ei ollut, mutta se on ihan sama. Paljon paikkoja, niin kyllä siinä on helppoa turhautua.
Toistaiseksi Leijonat ei ole onnistunut tekemään turnauksessa ainuttakaan ylivoimamaalia. Erikoistilannepeli ei kuitenkaan huolestuta Tolvasta.
– En tiedä, tökkiikö siinä mikään muu kuin ettei saada kiekkoa sisään. No ehkä laukauksien laatu. Itsellänikin oli paikka laittaa riman alle, ja Lehtosella oli paikka ja riparia oli koko ajan. Kudit kohti, äijää maalille ja riparit sisään. Kyllä siinä on kuitenkin paljon aihioita ja saadaan paljon sahattua neliön läpi ja luotua paikkoja, Tolvanen sanoo.
Tukholmaan on matkustanut runsaasti suomalaisfaneja. Näiden tunnelmointi saa myös Leijonat-sankarilta kehuja.
– Varmaan kaikki näki, että siellä on aikamoiset suomalaiset fanit tuolla katsomossa ja aika villi meininki koko ajan. On hienoa pelata niiden edessä, ja kun tiedetään, että kotona kaikki katsoo, niin mikäs sen parempaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle lisää lunta tupaan? Tähtihyökkääjän taklaus kurinpidon syyniin – katso tilanne
- Ukko-Pekka Luukkonen dominoi NHL:ssä! Enää yhden pykälän päässä huikeasta ennätyksestä
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- MM-kultaleijona Jani Hakanpää: Liiga-sopimus!
- Antero Mertaranta: uusi aluevaltaus
- MTV: HIFK:n kohuottelusta karu paljastus!
- Ässät täräytti sopimusuutisen: ”Maajoukkuepaikka on unelmana”
- Jani Hakanpää: iso paljastus IS:lle!
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Leijonat-puolustajasta iso siirtohuhu: palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Liiga-seuralta yllätyshankinta: Suomalaisvahti jättää Pohjois-Amerikan!
- Varoitus Jokerit! Kilpailija vahvistuu hurjalla pistetykillä
- Leijonien olympiajoukkueelle huolestuttava uutinen NHL:stä!
- TPS iski pöytään yllätyshankinnan!
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Ilvekselle karmea takaisku!
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- IS: Näin paljon Patrick Curry tienaa Jokereissa – hurja tili!