Leijonat järjesti jälleen trillerin MM-kisoissa – Ruotsi niukasti parempi
Leijonien alkusarjaurakka jääkiekon MM-kisoissa jatkui maanantai-iltana täyden Avicii Arenan edessä ottelulla Ruotsia vastaan.
Selvänä suosikkina peliin lähtenyt Tre Kronor sai lopulta Suomelta tiukan vastuksen, mutta kisaisäntien onnistui kaataa leijonalauma lukemin 2-1.
NHL-tähtiä vilisevät kisaisännät tulivat otteluun hyvällä jalalla jättäen Suomen avauserässä täysin kisaturistin rooliin. Erän ainoasta maalista vastasi ajassa 4.45 Leo Carlsson, joka vei Ruotsin johtoon Atro Leppäsen koukkaamisjäähyn aikana.
Ruotsi sai vielä erän lopulla mahdollisuuden kaunistella lukemia Waltteri Merelän 2+2 minuutin jäähyn aikana, mutta Suomi kesti.
Ruotsi vastasi myös toisen erän ainoasta osumasta puolustaja Jonas Brodinin vietyä Tre Kronorin kahden maalin etumatkalle ennen erän puoltaväliä.
Kolmannessa erässä Leijonat sai ajoittain pidempiä painejaksoja NHL-tähti Jacob Markströmin vartioimalle ruotsalaismaalille, mutta New Jersey Devilsin mies kesti sinivalkoisten yritykset Suomen tehottomuuden noustua jälleen suurimmaksi kompastuskiveksi.
Erän suomalaisittain epäonnisin tilanne nähtiin, kun Tony Sund väänsi nilkkansa ilkeän näköisesti puhtaassa taklaustilanteessa. Tuskainen puolustaja talutettiin tilanteen jälkeen pukukopin puolelle. Sundi ei pystynyt varaamaan painoa oikealle jalalleen, eikä puolustajan kisojen jatkosta ei ole toistaiseksi saatu tarkempaa tietoa.
Leijonien epäonni kääntyi erän toisella puoliskolla, kun Harri Pesonen suti kiekon maaliin. Maali hyväksyttiin lopulta videotarkastuksen jälkeen.
Pesonen sai vielä lopussa loistopaikan hyökkääjän päästyä tälläämään b-pisteiden välistä hirmukudin kohti Ruotsin maalia Leijonien pelatessa ilman maalivahtia. Markström kuitenkin torjui. Ruotsin kapteeni Mikko Lehtonen pääsi vielä viimeisillä sekunneilla kokeilemaan tasoitusta viivasta. Lehtosen vihaiset lämärit eivät kuitenkaan löytäneet tietään Ruotsin puolustuksen läpi.
Leijonien MM-kisaurakka jatkuu kahden välipäivän jälkeen torstaina ottelulla Sloveniaa vastaan.
LUE MYÖS:
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: uusi tieto paluuaikataulusta
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Suru-uutinen: Leijonien entinen päävalmentaja Derek Holmes on kuollut
- Niko Huuhtaselle tyly kohtalo NHL:ssä – HS: tämä on tilanne Liiga-paluun suhteen
- Jukurien ex-supertähti: lähtöpassit NHL:ssä!
- Suomalaishyökkääjä solmi jatkosopimuksen NHL:ssä!
- HIFK vihjaa: Isoja sopimusuutisia luvassa
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!