Leijonat-puolustajasta tipahti iso siirtohuhu: ”Harkitsee paluuta NHL:ään”
NHL:n viime kesänä jättänyt ja SHL:ään siirtynyt suomalaispuolustaja Lassi Thomson, 24, harkitsee paluuta takaisin Pohjois-Amerikkaan Malmö Redhawksissa viettämänsä onnistuneen SHL-kauden jälkeen.
Näin väittää Ottawa Sunin NHL-toimittaja Bruce Garriochin, jonka mukaan Senatorsin kesän 2019 ykköskierroksen varaus olisi valmis uuteen yritykseen rapakon takana.
– Hän ei koskaan kehittynyt kokopäiväiseksi NHL-pelaajaksi (viime kerralla), mutta pelasi silti joitakin pelejä Senatorsin NHL-joukkueessa. Senators omistaa yhä hänen pelaajaoikeutensa, ja hän harkitseekin nyt paluuta Pohjois-Amerikkaan kahdensuunnan diilillä, Garrioch paljastaa.
Thomsonille saattoi avautua ruutu Senatorsin NHL-pakistossa Nick Jenseninin loukkaantumisen myötä. Jensen kärsii polvi- ja lonkkavaivoista, jotka saattavat pitää miehen sivussa ensi kauden alussa. Tämä saattaisi avata Thomsonille tilaisuuden korvata yhdysvaltalainen oikealta laukovana puolustajana Senatorsin puolustuskuusikossa alkukaudesta.
Varsinkin Thomsonin maalisarake SHL:ssä saattoi hyvinkin vakuuttaa Senatorsin seurajohdon antamaan uuden näyttöpaikan entiselle kärkivaraukselleen. Thomson tykitti SHL:n runkosarjassa pelaamissaan 50 ottelussa komeat 17 maalia ja 29 pistettä.
Thomson pelasi päättyneellä kaudella 12 A-maaottelua Leijonissa.
LUE MYÖS:
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan