MTV: Liiga-valmentaja avoimena potkuistaan: ”Paska maku jäi”
TPS teki viime kauden päätteeksi yllätysratkaisun ja erotti päävalmentaja Tommi Miettisen. Potkut tulivat siinä mielessä puskista, että siitä ei ollut kauaa, kun turkulaisseura oli solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen Miettisen kanssa.
Miettinen kommentoi potkujaan ja aikaansa TPS:ssä MTV Urheilun haastattelussa.
– Raskaat kaksi vuotta oli ensinnäkin, se pitää sanoa. Paljon oli sellaisia asioita, jotka veivät kyllä voimia paljon, Miettinen sanoo.
– Siitä olen tietyllä tavalla ylpeä, että pidin oman pääni ja linjani. Sitä olin toteuttamassa siellä. Kun jatkosopimusta tehtiin, sanoin siinäkin vaiheessa selvästi, että seuraltakin on tultava mandaatti, että se linja, joka on valittu, on hyvä linja ja sitä halutaan jatkaa.
Tuntemustensa kanssa Miettinen on avoin.
– Paska maku siitä jäi sillä tavalla, että se jäi kesken. Ei se ole mihinkään poistunut. Siitä jäi hampaankoloon, Miettinen lataa.
Jatkostaan Miettinen kertoo, ettei hänellä ole mihinkään kiire, sillä TPS-sopimusta on vielä kaksi kautta jäljellä. Hän on erityisen kiinnostunut valmentamaan Ruotsista, josta olisi valmis ottamaan vastaan apuvalmentajankin paikan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!