Kultaleijonan hurja sopimuspiina: Ex-seura yritti antaa potkut valelääkärintodistuksella
Leijonien paidassa olympiakultaa sekä kaksi MM-kultaa voittanut Jussi Olkinuora etsii parhaillaan uutta joukkuetta.
Viime kaudella DEL-seura Löwen Frankfurtia edustanut 34-vuotias maalivahti oli valmistautunut pelaamaan Saksassa myös sopimuksensa toisen kauden. Toisin kuitenkin kävi DEL-seuran haluttua eroon suomalaisesta.
Lopulta oikeuteen asti edennyt kiista sai saksalaisseuran puolelta täysin käsittämättömiä piirteitä
– Yleensä seura tarjoaa sopimuksen ulosostoa sovinnollisissa merkeissä. Tämä joukkue ei. Sen sijaan he yrittivät saada minut ulos sopimuksesta käyttämällä tekaistua lääkärintodistusta heinäkuun lopussa, Olkinuora kertoo Instagram-tilillään.
Seuran ”lääkärinlausunto” todettiin oikeudessa mitättömäksi, ja huhtikuussa alkanut vyyhti päättyi Olkinuoran hyväksi elokuussa.
– Olen pelannut monissa joukkueissa ja liigoissa. Luulin nähneeni kaiken. Silti mikään ei ole lähelläkään sitä, mitä tämä seura yritti tehdä, maalivahti jatkaa ja vinkkaa etsivänsä parhaillaan uutta seuraa vapaana agenttina.
Olkinuora pelasi viime kaudella DEL:ssä 25 ottelua torjuntaprosentilla 89,8. Leijonien maalilla konkari on nähty viimeksi kevään 2023 MM-kisoissa. Olkinuora on pelannut urallaan myös KHL:ssä, Suomen, Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoissa sekä Pohjois-Amerikan yliopistoliigassa.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan