Antti Pennanen listasi EHT-turnauksen onnistujat – ”Ei voi moittia”
TAMPERE. Leijonat päätti urakkansa Suomen EHT-turnauksessa 2-4-tappioon Ruotsia vastaan.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen kertoo saaneensa paljon tärkeää informaatiota eri pelaajien tasosta loppukautta ja ennen kaikkea MM-kisoja ajatellen.
Erityiskehut päävalmentaja jakoi Jesse Puljujärvelle, Jere Innalalle, Vili Saarijärvelle sekä kapteeni Mikko Lehtoselle. Debytanteista Leevi Tukiainen sekä Otto Kivenmäki saivat Pennaselta puhtaat paperit.
Itseään median edessä sättinyt Puljujärvi kärsi Pennasen mukaan epäonnesta.
– Hänellä oli paljon paikkoja koko turnauksen ajan. Ei voi moittia työmoraalista tai muustakaan. Hän pystyi luomaan. Paremmalla viimeistelyllä tai onnella olisi voinut tulla pisteitä enemmän, ihan koko ketjulle.
Koko joukkueen suoritus oli Pennasen mukaan koko turnauksen ajan nousujohteinen.
– Parannettiin hyökkäyspeliä Tshekki-peliin ja tänäänkin Ruotsia vastaan hyökättiin riittävän hyvin ja luotiin maalipaikkoja, Pennanen listaa turnauksen positiviisen annin.
Parannettavaakin jäi, kuten kaksi tappiota osoittavat.
– Varmaan siellä on parannuskohteita joukkuetasolla ja yksilötasolla, mutta ei mennä niihin nyt. Ensi viikko käydään tätä tapahtumaa läpi ja saadaan tarkempi analyysi pelillisesti ja yksilöistä.
Ensi viikon jälkeen kahdeksi viikoksi Pohjois-Amerikkaan pelaajatarkkailumatkalle suuntaava Pennanen näkee olympiavuoden nostavan myös EHT-turnausten tasoa, kun varsinkin Sveitsin ja Tshekin Euroopassa pelaavat pelaajat antavat näyttöjä Italian olympiakisoja ajatellen.
Liiga-pelaajille Pennanen näkee EHT-turnaukset elintärkeinä tapahtumina vakiinnuttaa paikkaansa A-maajoukkueessa.
– Liiga-pelaajat, jotka täällä oli, niin nämähän on heille erittäin tärkeitä kokemuksia, ja maajoukkueelle myös. Täällä oli paljon ensikertalaisia ja myöskin paluumuuttajia, jotka tuli takaisin pitkän tauon jälkeen.
– Yleensäkin heitä on erittäin tärkeää saada sisään, koska mennään kevääseen. Niin kuin viime vuonna huomattiin, niin siellä pelaa hyvin erilainen joukkue kuin Karjala-turnauksessa. Myös heidän uran kannalta on tärkeää päästä pelaamaan näin kovia pelejä, päävalmentaja summaa.
Seuraava EHT-turnaus pelataan Sveitsissä 11.-14. joulukuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!