Veli-Matti Savinainen: suorat sanat Leijonista
Viidet MM-kisat urallaan pelannut TPS:n Veli-Matti Savinainen on niittänyt menestystä niin kansainvälisissä kaukaloissa kuin kotoisessa Liigassakin.
Kevään 2019 MM-kultajoukkueeseen kuulunut hyökkääjä nähtiin A-maajoukkueessa yhdessä EHT-turnauksessa vielä viime kaudella.
Onko maajoukkue vielä kuusinkertaisen SM-kultahyökkääjän tavoitelistalla?
– Ei ole, Savinainen toteaa ykskantaan Leijonat.comille.
Edelliset kolme kautta ja risat Tapparaa edustanut Savinainen, 39, solmi kesällä TPS:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Pitkän uran jatkuminen TPS-sopimuksen päättyessä keväällä 2027 lienee todennäköistä, joskaan ei varmaa.
– Se jää vielä nähtäväksi, Savinainen pyörittelee.
Turussa hyökkääjä on viihtynyt hyvin. Yhteen asiaan Savinainen toivoo kuitenkin muutosta.
– On ollut ailahtelevaa. Välillä pelataan tosi hyvin ja välillä taas tosi huonosti. Pitää löytää tasaisuutta tähän hommaan, Savinainen sanailee ja kehaisee mm. apuvalmentaja Mikko Koivun panosta joukkueelle.
Savinaisen oma alkukausi on ollut maalien valossa ruosteinen. Leijonat-konkari ei ole onnistunut vielä avaamaan maalitiliään kuluvalla kaudella. 14 ottelun jälkeen tehosarake näyttää lukemaa 0+5. Savinainen ei vaikuta ottavan maalitonta putkeaan liian vakavasti.
– Antaa muiden tehdä maaleja nyt. Katsotaan, koska oma maalitili aukeaa, kevään isojen pelien miehenä tunnetuksi tullut Savinainen toteaa itsevarmasti.
Markus Nuutinen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”

- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä