Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
Nuoret Leijonat aloitti urakkansa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa tyylikkäällä voitolla. Suomi kaatoi Tanskan lukemin 6-2.
Suomi sai otteluun lentävän lähdön. Roope Vesterinen ja Onni Kalto veivät Nuoret Leijonat 2-0-johtoon, kun ottelu oli ehtinyt vanhentua vain reilut kaksi minuuttia. Tanska pääsi kuitenkin kaventamaan vielä avauserän aikana Francis Bundgaardin toimesta, mutta Oliver Suvanto kasvatti eron ylivoimamaalillaan jälleen kahteen osumaan.
Toisessa erässä Nuoret Leijonat iski kolme täysosumaa. Aatos Koivu vastasi Suomen neljännestä, Joona Saarelainen viimeisteli ylivoimalla 5-1-maalin ja Vesterinen vei ottelun toisella maalillaan Suomen jo 6-1-johtoon.
Tanska pääsi kaventamaan ottelun 6-2:een päätöserän alussa, kun Anton Linde laukoi ylivoimalla kiekon verkon perukoille. Kyseinen osuma jäi päätöserän ainoaksi ja koko ottelun viimeiseksi.
Nuoret Leijonat hallitsi ottelun kenttätapahtumia, joten maalivahti Petteri Rimpiselle kertyi ainoastaan kahdeksan torjuntaa. Tanskalaisvahti Anton Wilde torjui puolestaan 37 kiekkoa.
Nuorten Leijonien seuraava ottelu on luvassa Latviaa vastaan. Kiekko putoaa jäähän sunnuntai-iltana kello 23.30.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- SM-finalistit kohtasivat jännitysnäytelmässä – Raimo Helmisen SaiPa pelotteli KalPaa
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Tapparalle murskavoitto – Pate Mustajärvelle hiljainen hetki
- Mikä maa voittaa MM-kultaa? Näin U20-joukkueet pelasivat ennen turnausta
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!