Tässä on Nuorten Leijonien uusi päävalmentaja
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen uusi päävalmentaja on selvillä.
Jääkiekkoliitto kertoi maanantaina Ville Mäntymaan korvaavan Lauri Mikkolan Nuorten Leijonien seuraavana päävalmentajana. Alle 16-vuotiaiden maajoukkueen uusi päävalmentaja on puolestaan Tuomo Ropo.
– Mäntymaalle Nuorten MM-turnaus ja turnaukseen valmistavat tapahtumat ovat tuttuja apuvalmentajan roolista. Ropo taas on jo nyt tehnyt loistavaa työtä nykyisen ikäluokan parissa ja yhdessä seuravalmentajien kanssa pelaajien kehittymisen eteen, Suomen Jääkiekkoliiton valmennuksen ja huippu-urheilun johtaja Olli Salo kommentoi liiton tiedotteessa.
Liigasa Kärppien päävalmentajana toiminut Mäntymaa ottaa pestiin vastaan innostunein mielin.
– Mahdollisuus työskennellä maan lahjakkaimpien alle 20-vuotiaiden pelaajien kanssa innostaa ja motivoi valtavasti. Tehtävämme on luoda ympäristö, jossa pelaajat uskaltavat toteuttaa itseään ja taitojaan joukkuepelaamisen vaatimissa raameissa.
– Nuorten Leijonien identiteetti on vuosittain perustunut yhtenäiseen ja sitoutuneeseen joukkueeseen. Kansainvälisessä huippujääkiekossa menestyminen edellyttää Suomelta aina vahvaa yhdessä pelaamista ja kovaa työntekoa, näiden peruspilareiden varaan rakennamme peliämme myös matkalla kohti Edmontonin MM-kisoja. Tavoitteenamme on olla joukkue, jota vastaan on vaikea pelata, Mäntymaa kommentoi.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!