Lauri Mikkolalta suorat sanat MM-välieräpaikan ratkettua: ”Erittäin ansaittu voitto”
Nuoret Leijonat jatkaa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen mitalipeleihin puolivälierien upealla 4-3-jatkoaikavoitolla USA:sta.
Päävalmentaja Lauri Mikkola oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies. Kaikesta näki kuitenkin sen, että tavoitteet ovat korkeammalla.
– Totta kai aivan loistavat (tunnelmat). Oli upea peli joukkueelta. 60 minuuttia oltiin kyllä ytimessä. Oli semmoinen kärsivällisyys puolustajaa ja sitten taas ne hetket, kun päästiin hyökkäämään, hyökättiin hyvin yhdessä, Mikkola niputti ottelua HBO Maxin haastattelussa pelin jälkeen.
Kahdesti tappiolla ollut Suomi ansaitsi lopulta Mikkolan mielestä voiton.
– Molemmilla oli paikkansa, mutta mun mielestä oli erittäin ansaittu voitto meille ja semmoinen kypsyydennäyttö ryhmältä.
Mistä Nuoret Leijonat sitten kaivoi keinot nousuun päätöserässä?
– Kyllä ne lähtee ihan yhteisistä asioista, niistä välittämisestä ja arvostamisesta. Joka jätkä oli valmis laittamaan niihin 100 prosenttia.
Mikkolan mukaan katseet käännetään voitosta huolimatta välittömästi välierävaiheeseen, jossa Suomen vastustajaksi tulee suurella todennäköisyydellä Ruotsi.
– Meillä on yksi tavoite, ja oikea steppi otettiin nytten, päävalmentaja muistuttaa.
Katso MM-puolivälierän maalit täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!