HIFK on tehnyt hyökkääjähankinnan ensi kauden joukkueeseensa Kiekko-Espoosta, uutisoi Iltalehti.

IL:n tietojen mukaan Ottoville Leppänen siirtyy ensi kaudeksi HIFK:n riveihin.

Leppänen, 27, edustaa parhaillaan toista kauttaan Kiekko-Espoota. Hän on viimeistellyt tämän kauden 52 otteluun tehopisteet 4+14=18. Viime kaudella mies kirjasi 56 otteluun pisteet 8+8=16.

Kaudella 2023-24 Leppänen pelasi Jukureissa nykyisen HIFK-luotsi Olli Jokisen alaisuudessa. Tuolloin Leppänen iski 41 otteluun tehot 7+8=15.

Leppänen pelasi kaudet 2018-2020 sekä 2021-2023 Pohjois-Amerikan yliopistosarja NCAA:ssa.

LUE MYÖS: