Leijonat hävisi Sveitsille EHT:lla – Jesse Puljujärvi ja Anton Lundell tehokkaana
Useita NHL-vahvistuksia kokoonpanoonsa saanut Leijonat kohtasi Sveitsin torstaina Ruotsin EHT-turnauksen avausottelussa. Sveitsi vei pelin nimiinsä voittomaalikilpailun jälkeen maalein 5-4.
Sveitsi aloitti maalinteon jo avauserän toisella minuutilla Lukas Frickin vietyä käkikellomaan johtoon. Theo Rochette lisäsi Sveitsin johdon 2-0:aan ennen toisen erän puoliväliä ennen kuin Leijonat heräsi otteluun ja kiri vajaassa viidessä minuutissa tasoihin Jesse Puljujärven ja Vili Saarijärven maaleilla.
Sveitsi pääsi toiselle erätauolle 3-2-johtoasemassa Rochetten iskettyä illan toisensa alivoimalla.
Päätöserässä Suomen maaleista vastasivat Saku Mäenalanen sekä ylivoimalla pelin 4-4:ään illan toisella maalillaan tasoittanut Puljujärvi. Florida Panthersin NHL-tähti Anton Lundell aloitti turnauksen vahvasti ja toimi ykkössyöttäjänä kolmessa Leijonien maalissa.
Voittomaalikilpailussa Leijonien viidestä laukojasta ainoana maalinteossa onnistui NHL-supervahvistus Aleksander Barkov, joka jäi varsinaisella peliajalla ilman tehomerkintöjä. Sveitsiläisistä maalinteossa onnistuivat Rochette sekä Tyler Moy.
’Leijonien turnaus jatkuu lauantaina kello 13 ottelulla Tshekkiä vastaan. Turnaus päättyy sunnuntaina kello 17 pelattavalla ottelulla Ruotsia vastaan. MM-kisat käynnistyvät Sveitsissä 15. toukokuuta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ässille kova vahvistus – tehomies tekee paluun
- Kärppien Liiga-mestari lensi ulos juuri ennen kautta – Jokereista tuttu mies tilalle
- Urheilucast: Jokerit siirsi katseen NHL:ään – uusi maalivahti tulossa?
- Patrik Laineen NHL-ura näytti olevan vaarassa – nyt tuli yllättävä tieto
- Liiga-seurojen CHL-kurimukseen helpotusta – palkintopottiin tuntuva korotus
- Jokerit jää taakse – kaksi pelaajaa löysi uuden seuran
- MTV: Juhamatti Aaltoselta kova näkemys – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tapparaa uhkaa nyt karu ratkaisu – NHL-seuralla on toinen vaihtoehto
- Ruotsista kova uutinen – Leijonat-pakista tehtiin uusi kapteeni!
- Jokerien paluu sai tylyn päätöksen – näin kapteeni kommentoi pelin jälkeen
- Jokerit jää taakse – kaksi pelaajaa löysi uuden seuran
- MTV: Juhamatti Aaltoselta kova näkemys – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tapparaa uhkaa nyt karu ratkaisu – NHL-seuralla on toinen vaihtoehto
- Liiga-seurojen CHL-kurimukseen helpotusta – palkintopottiin tuntuva korotus
- Jori Lehterä HIFK:n suuri kysymysmerkki – Ismo Lehkonen näkee selvän vaaran
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- Ruotsista kova uutinen – Leijonat-pakista tehtiin uusi kapteeni!