Antti Pennanen nosti esiin huiman tilaston Suomen pelistä: ”Kova suoritus”
ZÜRICH. Leijonat on avannut MM-kisat kliinisillä voitoilla Saksasta ja Unkarista. Kummassakaan pelissä Suomi ei mättänyt hurjia maalimääriä, mutta toisaalta loi hyvän määrän maalipaikkoja piti vastustajansa vain muutamassa maalipaikassa.
– Kyllä me ollaan hyvä startti saatu. Eivät nämä helppoja pelejä ole, Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi Leijonat.comille sunnuntain harjoitusten jälkeen.
Unkari-pelissä Pennanen oli erityisen tyytyväinen hyökkäyspeliin, vaikka varsinaisia maaleja Leijonat viimeistelikin vain neljä. Aihioita olisi ollut paljon enempäänkin.
– Eilen saatiin hyökkäämistä menemään eteenpäin. Se oli selkeästi parempaa kuin Saksa-pelissä. Olikohan meillä melkein 77 laukausta ja siihen blokatut päälle, niin ollaan lähellä sataa. Se on kova suoritus, Pennanen sanoo.
Seuraavaksi vastus kovenee huomattavasti, kun Leijonat kohtaa maanantaina Yhdysvallat. Jenkeillä ei tänä vuonna ole tähtisikermää, mutta joukkueessa on monia taitavia nuoria pelaajia sekä joitakin kokeneempia tähtipelaajiakin.
– Ei ole isoja tähtiä, mutta hyviä pelaajia USA:lla on todella paljon. Luisteluvoimainen, nopea, taitava, todella hyvä suunnanmuutosjoukkue. Omien hyökkäysten päätös pitää olla huomenna fiksua, Pennanen ennakoi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jori Lehterä HIFK:n suuri kysymysmerkki – Ismo Lehkonen näkee selvän vaaran
- Jokerien Liiga-paluu saa ikävän käänteen – tässä illan ketjut
- Liiga-avauksen alla tärähti – neljä sääntömuutosta!
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- MTV: Liigan playoffit uusiksi – tuttu systeemi tekemässä paluun
- MTV: Liigaan iso sääntöuudistus juuri ennen kauden alkua
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!