Jääkiekkoliiton tavoite tämän vuoden kisoissa on ”täyttää kisakatsomot”
Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana sekä kevään MM-kisojen pääsihteerinä toimiva Matti Nurminen kertoo kisaorganisaation päätavoitteena olevan kisakatsomoiden täyttäminen. Tietenkin nopeimmat voisivat ajatella, että mikäs muu tavoite kisoilla voisi olla. Sitten mieleen palaa viime vuosi…
Oli kyseessä itsestäänselvyys tai ei, on hienoa, että jääkiekkoliitto on ryhtynyt toimiin kaikkien Helsingissä pelattavien otteluiden katsomoiden täyttämiseksi. Viimevuotinen katastrofi jäänee näin vihdoin taakse (joskin sitä tuskin koskaan kokonaan unohdetaan).
Kukapa tahtoisi muistella, kuinka avausottelusta uutisoitiin hautajaismaiseen sävyyn tai kuinka vasta kovan mediaprässin jälkeen lippujen hinnat tippuivat perheillekin sopiviin tasoihin.
Tänä vuonna näyttää siis siltä, että kisoihin päästään valmistautumaan ilman jättimäistä kritiikkiä kisajärjestäjiä tai Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummolaa kohtaan.
Tämä sopii mainiosti meille, sillä näin myös fanit saavat äänensä kuuluviin paremmin suomalaisissa medioissa. Ainakin me katselemme mielummin kisatunnelmiin valmistautuvia faneja ja heidän touhujaan!
LUE MYÖS:
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Kultaleijonan seurajahti päättyi – uusi osoite löytyi Saksasta
- Kärpät varmisti puolustajansa jatkon – seurapomo iloitsee: ”Paljon potentiaalia”
- Se oli siinä – Jokerien mestarihyökkääjän sopimus purettu!
- Liigan supertähti vajosi sivurooliin – Karri Kiveltä karu ehdotus MTV:llä: ”Ottaako vastaan?”
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”
- IS: Antti Tyrväinen valmis Liiga-siirtoon – ”Tuntuu kuin olisi 25-vuotias”
- Jesse Puljujärvestä kova NHL-väite Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Näin Mikko Rantanen reagoi Roope Hintzin ja Nathan MacKinnonin tappeluun
- Urheilucast: Liigan supertähdestä järkyttävä tieto – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Kultaleijona häikäisee SHL:ssä – ”Yksi alkukauden suurimmista onnistujista”
- Jesse Puljujärvi aivan hurjana!
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla