Kiitos Leijonat – Kiitos fanit!
Jääkiekon MM-kilpailut vuosimallia 2013 saatiin päätökseen eilen, kun ohjelmassa olivat mitalipelit. Niin lähellä kuin se olikin, Suomi jäi lopulta turnauksessa neljänneksi.
USA voitti Leijonat rangaistuslaukauksien jälkeen 3-2, vaikka suomalaisille tarjottiin voittoa kahden ensimmäisen yhdysvaltalaisen epäonnistuttua. Tällä kertaa eivät rahkeet riittäneet, joten toinen perättäinen neljäs sija oli tosiasia.
Ennakko-odotuksiin nähden suoritusta voidaan kuitenkin pitää kiitettävänä. Kun katsellaan taaksepäin spekulaatioita kisojen alla, eivät monet uskoneet Leijonien pääsevän puolivälieriä pidemmälle. Niin vain jälleen kerran kova taistelu tuotti tulosta ja Leijonat pelasivat MM-mitaleista.
Suomen välierissä voittanut Ruotsi vei lopulta mestaruuden. Tre Kronor kaatoi finaalissa voitosta voittoon lentäneen yllättäjä Sveitsin. Loppulukemat 5-1 eivät kerro koko totuutta, mutta varsinkin Sedinin veljekset näyttivät miksi he ovat aivan maailman eliittiä.
Leijonat.com-sivusto laitettiin kovalla ryminällä kuukausi ennen kisoja pystyyn. Olemattomasta aikataulusta huolimatta toiminta saatiin käyntiin ajoissa ja sisältöä riitti kisojen alusta loppuun.
Nyt on aika kiittää kaikkia faneja ja tietenkin Leijonia näistä kisoista. Levähdetään nyt pieni hetki, mutta syksyllä mennään taas entistä vauhdikkaammin! Tahdomme myös kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana rakentamassa tätä mahtavaa fanimediaa.
Tulemme vielä kisojen jälkimainingeissa julkaisemaan muutamia juttuja sekä lähettämään viimeistenkin päivien voittajille viho viimeiset palkinnot – yksikään ei varmasti jää ilman!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan