Yön NHL-kierros: Neljä ottelua, kaukalossa useita suomalaisia

Tulevana yönä NHL:n pudotuspelit jatkuvat neljällä ottelulla. Suomalaisia on tulessa kolmessa ottelussa, joissa jokaisessa suomalaiset ovat isossa roolissa heti alusta alkaen.
Florida Panthers – New York Islanders
Floridan Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen joukkoineen lähtevät kaatamaan saarelaisia kotikaukalossaan lievänä ennakkosuosikkina, mutta edessä on tiukka avauskamppailu. Kotonaan Floridalla ei ole varaa hävitä tai ottelusarja menee vaikeaksi. Suomalaisilta odotetaan sekä tehopisteitä että tunnollista työtä puolustuspäähän. Islandersin kokoonpanossa saattaa olla suomalaisvahti Christopher Gibson, mutta torjuntavastuuta tuskin on luvassa.
Dallas Stars – Minneosta Wild
Todellinen suomalaisfanin herkkupala. Minnesotan Mikael Granlund, ja Mikko Koivu ovat varmuudella kokoonpanossa, mutta huiman kevään pelanneen Erik Haulan tilanne on loukkaantumisen takia epävarma. Wild lähtee sarjaan altavastaajana, joten suomalaiset sentterit saavat hakea yllätystä melko paineettomassa tilassa. Granlund on ollut parhaimmillaan tärkeissä peleissä, ja tänään nähdään jatkuuko trendi myös tänä keväänä.
Dallasin suomalaisesta maalivahtitandemista pelaamisen aloittaa mitä todennäköisimmin Kari Lehtonen. Antti Niemi on Stanley Cupin voittanut maalivahti, joka on valmiina hyppäämään tolppien väliin mikäli Lehtosen koppi ei jostain syystä tartu.
Los Angeles Kings – San Jose Sharks
Kingsien riveistä ei suomalaisia löydy, mutta Sharksien kokoonpanosta löytyy yksi kevään mielenkiintoisimmista suomalaisnimistä. Joonas Donskoi vakuutti paikkansa NHL:ssä heti ensimmäisellä kaudellaan taalaliigassa, ja on suuressa roolissa joukkueen lähtiessä ennalta äärimmäisen tiukkaan sarjaan Kingsejä vastaan. Donskoi ei kuulu joukkueensa aivan terävimpään kärkeen, mutta tasaisena suorittajana on pelaaja, jonka esiin nousemista on syytä olettaa pelien ratkaisuhetkillä.
Neljäs ottelu on Washington Capitals – Philadelphia Flyers, mutta tässä otteluparissa ei nähdä suomalaispelaajia.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Sopimus julki! Konkarihyökkääjä Olli Palola löysi vihdoin uuden seuran
- MTV Urheilu: Leijonien kultamaalivahti liittyi Mestis-seuran harjoitusvahvuuteen
- Lähde: Venäjällä pelaavan Teemu Pulkkisen palkka julki – romahti rajusti viime kaudesta
- Hirmuvireinen Sami Niku tehnyt kovaa jälkeä alkukaudella – samaan ei ole pystynyt yksikään puolustaja
- Entinen Liiga-kiekkoilija aloittaa Mestis-seuran toimitusjohtajana: ”Keskeinen osa kasvutarinamme luomista”
- Lukko sai huonoja uutisia – kaksi miestä pitkäksi aikaa sivuun peleistä
- NHL-debyytti enää ajan kysymys – suomalaislupaus huimassa iskussa harjoituskaudella
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Suomalaispuolustaja vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Pelicans hankki huippuvahvistuksen takalinjoille!
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Lähde: Venäjällä pelaavan Teemu Pulkkisen palkka julki – romahti rajusti viime kaudesta