Tšekki oli Leijonia maalin verran parempi – Sebastian Aho osoitti heti tasonsa
Kuva: Juha Tamminen
Suomi koki ensimmäisen tappionsa kevään MM-kisoihin valmistavissa harjoituspeleissä, kun Tšekki oli Oulussa pelatussa ottelussa parempi maalein 3-2.
Leijonien otteissa näkyi, että joukkueeseen liittyi juuri ottelun alla tukku uusia pelaajia. Ketjukoostumukset eivät olleet valmiin näköisiä, eikä ajoitukset tahtoneet millään osua kohdalleen. Siitä huolimatta Leijonat taisteli loppuun asti ottelun voitosta hakien tasoitusta loppuhetkillä ilman maalivahtia.
Tšekkien riveistä esiin nousi Kärpissäkin pelannut Lukas Kaspar, joka rokotti Leijonia entisessä kotihallissaan kahteen otteeseen. Ensin mies siirsi Tšekin 1-0-johtoon avauserässä läpiajosta. Toinen, ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma syntyi rangaistuslaukauksesta, jonka mies ujutti sisään ensimmäisen maalin tavoin leijonavahti Mikko Koskisen jalkojen välistä.
Leijonat tulivat ottelussa kahteen otteeseen maalin takaa rinnalle, mutta Tšekki oli lopulta ansaitusti maalin verran parempi. Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat nuorten maailmanmestari Sebastian Aho sekä Tomi Sallinen.
Ahon ylivoimamaaliin maukkaan syötön tarjoili NHL:stä Leijonien apuun saapunut Markus Granlund. Sallisen maaliin lähes yhtä hienon esityön teki velipoika Jere Sallinen.
Suomi pääsee hakemaan revanssia heti lauantaina, jolloin joukkueet iskevät yhteen Kouvolassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!