Venäjä vain suupala Leijonille – Pulkkinen esitteli tulista lämäriään
Suomi oli Venäjää parempi Euro Hockey Tourin ottelussa Moskovassa lukemin 3-1. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä koko 60 minuutin ajan, mutta Leijonien toisen erän lopun kaksi maalia riittivät voiton takaamiseen.
Ottelun ensimmäinen erä oli tunnustelua. Molempien joukkueiden pelaamisesta näkyi, että ketjukoostumukset hakevat vielä itseään kevään MM-kisoja ajatellen.
Venäjän 1-0-johtoon ajassa 06.47 ampui puolustaja Vjatšeslav Voinov, jonka tulinen lämäri siniviivalta viuhui vastustamattomasti ohi Mikko Koskisen.
Suomi kuittasi kuitenkin nopeasti, kun Torontosta Leijonien apuun saapunut Leo Komarov tinttasi kevään toisessa maaottelussaan kiekon reboundista verkon perukoille. Loistavan esityön osumaan teki Mikko Rantanen.
Toinen erä oli lukuisten erikoistilanteiden johdosta sekava, eikä kumpikaan joukkue saanut edelleenkään organisoitua viisikkopeliä aikaiseksi. Molemmilla joukkueilla oli kaksi kahden minuutin rangaistusta, mutta erikoistilanteet eivät tuottaneet lisäosumia.
Sen sijaan tasaviisikoin Suomi osui kahdesti. Ensin Sebastian Aho laukoi Suomen 2-1-johtoon, ja erän viimeisellä sekunnilla Teemu Pulkkinen esitteli tulista laukaustaan ja siirsi Suomen jo kahden maalin karkumatkalle. Myös Ahon suoritus oli näyttävä, sillä nuorukainen sai kaatumaisillaan ollessaankin lauottua kiekon tarkasti maalin ylänurkkaan.
Kolmannessa erässä Venäjä yritti muodostaa kiriä, mutta Leijonat pelasi johtoasemassa fiksusti pakottaen kotijoukkueen hyökkäykset kulmiin. Suomen maalilla hienon ottelun pelannut Koskinen hoiti loput, joten Leijonat onnistui säilyttämään kahden maalin johtonsa ottelun loppuun saakka.
Joukkueet kohtaavat uudelleen lauantaina.
LUE MYÖS:
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”