Entisillä Leijonilla suuri vaikutus pelaajavalintoihin – ”Tietävät nykykiekon vaatimukset”
Kuva: Getty Images
Leijonien World Cup -joukkueen johtoryhmään kuuluu tänä vuonna suuri määrä entisiä huippupelaajia. Mukana syyskuussa Torontossa on niinkin nimekkäitä miehiä kuin Teemu Selänne, Saku Koivu, Teppo Numminen ja Kimmo Timonen.
Pitkän NHL-uran puolustajana muun muassa Buffalo Sabresissa ja Dallas Starsissa tehnyt Numminen kuuluu nelikosta valmennustiimiin. Joukkueen GM Jere Lehtinen näkeekin tamperelaisen panoksen joukkueelle hyvinkin tärkeänä.
– Tepolla on jo hyvin kokemusta NHL:n päästä. Meille tärkeää tässä turnauksessa on, että hän on valmentanut jo monta vuotta pienessä kaukalossa, Lehtinen kertoo Leijonat.comille.
Entiset Leijona-pelaajat tarkkailijan roolissa
Selänne, Koivu ja Timonen taas työskentelevät jokainen pelaajatarkkailijan roolissa. Samaa hommaa tekevät myös Lehtinen ja Columbus Blue Jacketsin GM:nä NHL:ssä työskentelevä Jarmo Kekäläinen. Kolmikosta jokaisella on oma roolinsa. Selänne ja Timonen ovat tarkkailleet Pohjois-Amerikassa suomalaisia kiekkoilijoita, kun taas Koivun ruutuna on ollut Euroopassa pelaavien seuraamista. – Pitkät urat kaikilla takana. Moni heistä on jo tehnyt monta vuotta hommia rapakon toisella puolella ja nähnyt asioita läheltä. Samalla he tietävät nykykiekon tason ja vaatimukset. Heillä oli suuri vaikutus myös näissä pelaajavalinnoissa, Lehtinen kuvailee.LUE MYÖS:
- Kiekkotähti tekee hirmutuhoa Liigassa – IS: Topi Nättinen ällistyi: miten tämä mies saatiin Suomeen?
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä

- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!