Matti Hagman World Cupista: ”Suomen maalivahtipelin on onnistuttava”
Kuva: Getty Images
Alkusyksynä pelattavaan World Cupiin osallistuvat joukkueet nimettiin eilisen ja viime yön aikana.
Suomella on paperilla kovempi joukkue kuin MM-kisoissa, mutta muut kärkimaat vahvistuvat MM-kisoihin verrattuna vielä huomattavasti enemmän. Leijonat.comille tapahtumia kommentoiva Matti ”Hakki” Hagman on sitä mieltä, että Suomen maalivahtipelin on yksinkertaisesti onnistuttava.
– Meidän maalivahtipelimme on yksinkertaisesti onnistuttava. Meillä on kaksi NHL:n TOP 5:ssä olevaa maalivahtia, Tuukka Rask ja Pekka Rinne. Heidän on oltava erittäin hyviä. Muilla joukkueilla on niin kovia pelaajia, Hakki sanoo.
MM-hopeaa torjunut Mikko Koskinen valittiin Raskin ja Rinteen kirittäjäksi. Hyvin pelatuista kisoista huolimatta Hakki ei usko, että Koskinen pääsee World Cupissa pelaamaan.
– Oli jopa vähän yllätys, että Koskinen suostui lähtemään tuonne. Hän on ilman muuta kolmosmaalivahti. Raskia ja Rinnettä hän ei ohita missään nimessä. Olisin odottanut, että kolmosmaalivahdiksi olisi valittu Juuse Saroksen tai Ville Husson kaltainen nuori maalivahti haistelemaan ilmapiiriä.
Siinä missä Suomen maalivahtipeli ja joukkueena toimiminen saavat Hakilta kehuja, pakkien maalineduspelaaminen mietityttää.
– Maalineduspelaamisessa on Suomen heikkous. Riittävätkö raamit, kun tulee yli satakiloisia äijiä maalille? Vähän hämää tuo, että mennään NHL-kärjellä koko ajan. Olisin valinnut Ville Pokan ja Jyrki Jokipakan sijaan Topi Jaakolan ja Atte Ohtamaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-seura näytti ovea Leijonat-puolustajalle!
- NHL rankaisi Anton Lundellia!
- Ketjut julki – Nuoret Leijonat sai huippu-uutisen!
- Hurja huhu Patrik Laineesta!
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä
- Ismo Lehkonen Ylellä: tälle Nuorten Leijonien hyökkääjälle enemmän vastuuta: ”Vapauttakaa tavalla tai toisella”
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä