Kanadalaissivusto Suomi-kiekon kehityksestä: ”Varaustilaisuus kruunaa erityisen vuoden”

Suomessa juhlitaan tänä viikonloppuna perinteistä keskikesän juhlaa eli juhannusta. Monilla suomalaisilla suuri mielenkiinto suuntautuu kuitenkin Yhdysvaltoihin, missä järjestetään samaan aikaan tämän kesän NHL-varaustilaisuus.
Kiinnostuksen syykin on selvä, sillä Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Olli Juolevi ovat useissa ennakkoarvioissa kymmenen ensimmäisenä valittavan pelaajan joukossa, mikä olisi suomalaisittain huippusaavutus.
Aina eivät asiat ole kuitenkaan olleet suomalaisittain näin hyvin, muistuttaa kanadalaisella Sportsnet-urheilusivustolla julkaistu artikkeli.
Menestykstettömyys pakotti muutoksiin
Sportsnet kertoo, kuinka vuonna 2009 suomalaiset jääkiekon asiantuntijat aina valmennuksesta mediaan asti kokoontuivat pohtimaan Suomi-kiekon tulevaisuutta. Tuolloin Suomi ei ollut saanut yhtään ensimmäisen kierroksen NHL-varausta kolmantena vuonna peräkkäin, ja nuorten maajoukkue pärjäsi keskinkertaisesti.
– Halusimme tehdä muutoksen, sanoi Columbus Blue Jacketsin general manager Jarmo Kekäläinen Sportsnetin mukaan.
Tilaisuudessa päätettiin muuttaa kaksi asiaa: yksilölliset kyvyt saisivat tulla esiin aiempaa enemmän, ja juniorivalmennuksen tasoon panostettaisiin jatkossa enemmän.
Nykypelaajat jo teineinä huipputasolla
Halutut muutokset ovat tuottaneet tulosta: Aleksander Barkov, Laine ja Puljujärvi ovat viime vuosina pelanneet jo teini-ikäisinä aikuisten tasolla Liigaa. Sportsnet huomauttaa, että ”mahtavin suomalainen pelaaja” Teemu Selännekään ei aikoinaan sen ikäisenä pelannut korkeimmalla tasolla.
Sportsnetin mukaan varaustilaisuus on pikemminkin vain kirsikka Suomi-kiekon tämänvuotisen kakun päälle, sillä nuorten maajoukkue voitti alkuvuodesta MM-kultaa ja aikuisten maajoukkue toukokuussa MM-hopeaa nuorella joukkueella.
– Tietenkin tarvitsemme hyviä esimerkkejä ja hyviä johtajia joukkueeseemme, kuten Mikko Koivun ja Jussi Jokisen tapaisia kavereita. Suomalaisella jääkiekolla on kuitenkin edessään valoisa tulevaisuus, lainaa Sportsnet lopuksi Barkovin sanoja.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Leijonien MM-hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen!
- Tässä ovat MM-kisojen palkkakuninkaat – Kanadan supertähti ylivoimainen kärkinimi
- Leijonien ensimmäiset kisapassit leimattu – Liiga-ikoni jäi rannalle
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteeni vaihtaa seuraa Liigassa
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin