Saku Koivu Leijonista World Cupissa: ”Ennakkoluuloton joukkue, rohkeita nuoria”

Suomen jääkiekkomaajoukkue on valmis jatkamaaan Suomi-kiekon menestysvuotta syksyllä pelattavassa World Cupissa. Edellisen kerran turnaus järjestettiin 12 vuotta sitten, jolloin Suomi sijoittui toiseksi Saku Koivun kantaessa kapteenin C-kirjainta rinnassaan.
Tälläkin kertaa Koivu on mukana, mutta pelaajauran jäätyä taakse on rooli vaihtunut kaukalon toiselle puolelle, jossa hän pyrkii olemaan Leijonien valmennuksen apuna. Koivu on selvästi motivoitunut tehtävästään.
– Se on ollut mielenkiintoinen – ensimmäinen kerta, kun uran jälkeen olen jääkiekon parissa näin voimakkaasti. Totta kai se on lähtökohtaisesti ihan erilainen tehtävä ja toimenkuva kuin mihin on tottunut, mutta mielenkiintoinen. Tässä tietysti oppii tuntemaan paljon pelaajia, joiden kanssa ei ole hirveästi tehnyt yhteistyötä ennen. Turnaus on ennen kaikkea huikea kokemus olla mukana, Koivu kertoi Leijonat.comille.
Menestys tuonut itseluottamusta
Pitkän pelaajauran sekä NHL:ssä että Leijonissa tehnyt Koivu näkee Suomen joukkueen nuorissa pelaajissa paljon positiivista.
– Monet ovat ottaneet jo huikeita harppauksia viimeisen parin vuoden aikana NHL:ssä. Tämä on hyvin ennakkoluuloton, varmasti paljon nuorempi joukkue, johon ollaan totuttu, varsinkin puolustuspäässä. On rohkeita nuoria, jotka ovat valmiita näyttämään, mitä osaavat maajoukkuetasolla. Hyvää, tervettä itseluottamusta, joka on tietysti tullut siitä, että on tullut menestystä, Koivu sanoi Leijonat.comille.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Liigan kurinpito kiireisenä: määräsi kerralla kaksi pelikieltoa
- Aleksander Barkov ja Patrik Laine kohtasivat NHL:ssä – voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä
- Raju menetys: Pistelinko jättää Jokerit!
- MTV Urheilu: Olli Jokinen vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään – tässä uusi seura!
- HäSa: HPK nappasi NHL:ään varatun hyökkääjälupauksen Pelicansista
- Nuori suomalaispuolustaja kutsuttiin NHL:ään ensimmäistä kertaa
- Liigan entinen pistetykki debytoi NHL-jäillä
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- MTV Urheilu: Olli Jokinen vaihtaa maisemaa!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta