Suomalaisten edustama KHL-seura joutui pakenemaan tappelijoita pukusuojiin – ”Jahtasivat meitä ympäri jäätä”

Useamman suomalaispelaajan tähdittämän KHL-seura Red Star Kunlunin harjoitusottelu päättyi Barys Astanan kanssa päättyi tänään lyhyeen. Rähinät alkoivat kolmannella minuutilla Astanan pelaajien hyökättyä vastustajiensa kimppuun.
Kunlunin päävalmentaja Vladimir Jursinov junior joutui lopulta komentamaan pelaajansa pukukoppiin pakoon ajojahdilta.
– Vastustaja laittoi aloitukseen jäälle kaikki tappelijansa. Kun kiekko putosi jäähän, vastustajat hyökkäsivät meidän pelaajien kimppuun. He jahtasivat meidän kavereita ympäri jäätä, se oli ihan holtitonta, Kunlunin suomalaisvahti Tomi Karhunen kertoi Iltalehdelle.
Kunlunin ja Astanan edellinen kohtaaminen lauantaina oli jo kuuma. Rangaistuksia jaettiin peräti 196 jäähyminuutin edestä.
-Siitä pelistä oli vastustajalle jäänyt jotain hampaankoloon. Astana oli ottanut kokoonpanoon kaikki tappelijansa, Karhunen lisäsi.
Kunlunille tuomittiin tämän päivän ottelusta luovutuksen myötä 0-5-tappio. Seuraa edustava Tuukka Mäntylä julkaisi kauhunhetkistä videon Twitter-tilillään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen