Kanada Cup 1984: Miksi Suomi ei ollut mukana?

World Cup ja sitä edeltänyt Kanada Cup on ennen tätä syksyä pelattu seitsemän kertaa. Juttusarjassa muistellaan edellisten turnausten tapahtumia.
Vuoden 1984 Kanada Cup käytiin Suomen näkövinkkelistä erikoisissa merkeissä. Leijonat kun ei ollut lainkaan mukana. Suomi oli sijoittunut edellisissä MM-kisoissa vasta seitsemänneksi. Samoissa kisoissa viidenneksi yltänyt Länsi-Saksa vei Suomen paikan Kanada Cupissa. Se oli samalla Saksan ensiesiintyminen näissä kinkereissä.
Turnauksen voitti Kanada, joka sijoittui alkusarjassa vasta neljänneksi. Isäntämaa hävisi alkusarjavaiheessa sekä Neuvostoliitolle että Ruotsille. Jotenkin kovin kanadamaisesti joukkue onnistui kääntämään pudotuspeleissä tilanteen. Välierissä se kaatoi Neuvostoliiton jatkoajalla, ja paras kolmesta -finaaleissa Ruotsi meni nurin voitoin 2-0.
Kuka voitti pistepörssin? Wayne Gretzky (5+7=12) tietysti, aivan kuten kolme vuotta aiemminkin. Mutta 99 ei ollut turnauksen paras pelaaja. Sen palkinnon voitti Kanadan John Tonelli. Maalikuninkuuden puolestaan vei Ruotsin Thomas Steen, NHL-pelaaja Alexander Steenin isä.
Juttusarjan aiemmat osat
Mistä kaikki alkoi: Kanada Cup oli Leijonille kova koulu vuonna 1976
Kanada Cup 1981: Gretzky ja Tretjak loistivat – Leijonat murjottiin jäänrakoon
Kanada Cup 1991: Leijonat jäi välierissä tähtilipun jyräämäksi – voittamaton Kanada
Leijonat vuoden 1996 World Cupissa: Matka katkesi Venäjän karhun kynsiin
Muistatko kun World Cupia pelattiin edellisen kerran? – Näin Leijonat pärjäsi 12 vuotta sitten
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Teuvo Teräväinen Kanadan kohutusta superlupauksesta: ”Vielä pitää kehittyä”
- Tässä Olli Jokisen valmennustiimi – NHL-konkari mukana!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Kahdelle kultaleijonalle sopimukset Tshekkiin
- Ruotsi vahvistuu kahdella NHL-miehellä – mukana maailmanmestari
- Kanadan MM-joukkueeseen puolustajavahvistus NHL:stä
- Näkökulma: Kanadan jymyuutisella iso vaikutus – nyt ei MM-ryhmässä ole yhtä ainoaa turistia
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- HIFK:lta isoja sopimusuutisia – kiinnitti Liigan pistelingon
- Tshekin MM-joukkue julki! Mukana 13 maailmanmestaria – ja kolme pelaajaa Liigasta
- Jukka Jalonen teki sen – nämä maat nousevat jääkiekon MM-kisoihin
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Tre Kronor julkisti hirmujoukkueen MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä vastasi ”nej tack”
- Onko Leijonissa portti auki lisävahvistuksille NHL:stä? Näin vastaa GM Jere Lehtinen
- Sport värväsi tutun hyökkääjän Pohjois-Amerikasta: ”Ottanut isoja steppejä”